Ulkolämpät
Sisälämpät
Blokkaamista (jaetaan tiimeittäin)
- triangelissa
- neljästään (sweeper)
Aloituksia:
suunnitellaan rauhassa, kuka menee mihinkin paikalle jne.
viivästetty offence: oma lähtee auttamaan, kun vastajammeri kiinni, jos on tilaisuus
lopetetaan, kun jammerit pääsee läpi
Jammeriklinikka
10-15min
Jammereille nopeutta kierrosten luisteluun
(samalla blokkerit saa reenata resettiä ja offencea)
Nykyään jammerien pitää luistella kierrokset täysillä -> vastajoukkue ei ole valmis offenseen
- tiimit jaettu väreittäin
- mustan tiimin blokkerit aloittaa edestä + valkoinen jammeri, valkoiset blokkerit takaa + musta jammeri
- yksi valkoinen blokkeri tekee offencen valkoiselle jammerille, muut pysyy takana blokaten mustaa jammeria
- kun valkoinen jammeri pääsee vapaaksi, luistelee mahdollisimman kovaa kierroksen ja takaisin pakkaan - ihan sama vaikka väsyttää, pitää luistella silti täysiä
- kierroksen aikana musta eli edessä ollut joukkue saa auttaa mustaa jammeria, mutta reset pitää tehdä ennen kuin valkoinen jammeri ehtii tulla kierrokselta (samalla valkoinen blokkeritiimi tietysti blokkaa eli ei päästä mustaa jammeria)
- kellotetaan kauanko valkoisen jammerin kierroksessa kestää
- tavoite lyhentää kierrosaikaa
Vaihdetaan tiimien paikkoja. Kaikki peleissä pelaavat jammerit saa olla kiertävänä jammerina 2-3 kertaa. Jos jää aikaa, niin sitten pivotit saa myös jammata.
Kun tämä kierrosten kellottaminen iskostunut, niin tätä voi ottaa käyttöön missä vaan drilleissä, missä jammerit saa luistella kierroksia. Eli vetäjä ottaa tämän huomioon ja kellottaa kierroksia jammereille.
(Jos haluaa vielä rankemman version, niin tähän voi yhdistää sen, että edessä oleva jammeri puskee tietyn ajan ensin seinään, ennen kuin offence tulee ja saa mennä läpi)
Elbows out -drilli 10min (viiden ryhmät, voi olla myös neljän ryhmä)
Blokkerit menee radalle neljän ryhmiin niin, että jokainen blokkeri on radan ulko/sisäviivan vieressä, muodostaen neliön. Blokkerit rullaa hitaasti eteenpäin. Blokkerien takana 3m päässä on jammeri, joka rullaa perässä. Huudetaan "elbows out" ja blokkerit ottaa valmiusasennon. Pillistä blokkerit yrittää muodostaa seinän/muodostelman. Jammeri tulee täysillä, yrittää ehtiä ennen kuin blokkerit saa kunnolla seinän kasaan. EI JARRUTETA. Hyödynnä rakoja, mitä seinässä on, ja hittaa blokkereita että pääset läpi.
Jammeri läpi -> reset. Sama jammeri menee kolme kertaa ja sitten vaihto, yksi blokkereista jammaamaan jne.
Jäähdyttely
Kehupakka 2 kierrosta
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keskitaso. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017
sunnuntai 12. maaliskuuta 2017
Edistyneet + keskitaso 12.3.2017
Ulkolämpät
Sisälämpät jammeri ja blokkeri
Blokkausta kolme + 1
Yksi blokkeri on aluksi edessä (offensessa, tekee oikeasti hitin) ja tulee sitten taakse neloseksi sweeper -tyylisesti
Jammeri aloittaa samalla kun nelonen lähtee taakse, eli nelosen pitää katsoa milloin on sopiva kohta tulla kaistalle
Offence yksin:
Iiris
- jammeri puskee esim. insidessa, blokkeri tulee insideen, jammeri jukettaa outsideen jolloin blokkeri siivoaa insiden
Blokkerit ripoteltu hajalleen neliöön, yksi offenceblokkeri aloittaa joko pakan edestä tai takaa
- jammeri näyttää meneekö itse ensin, vai meneekö blokkeri ensin
Offence yhdessä:
Siltaus edessä, siitä offence takana olevalle jammerille
Blokkerit hajallaan, blokataan vastajammeri ja sitten omalle offence
- 3 mustaa ja valkeaa blockeria radalla sekaisin (blockaus alue merkkinä). Jammerit lähtee kauempaa.
- samasta vislistä lähtee jammerit ja blockerien tehtävä on muodostaa nopeasti seinät ja ottaa jammeri vastaan.
*Tärkeintä on että 2 persettä on aina jammerin edessä, sitten frontti.
* pakan taju; blockerit huolehtii ettei hajota pakkaa muodostaessa seinää
Venyttelyrinki, käydään läpi onnistumiset

sunnuntai 26. helmikuuta 2017
Edistyneet + keskitaso 27.2.2017, scrimmaustreenit
TEEMAT: aistiärsykkeet, blokkaamisen tekniikka, aloitukset
Ulkolämppä
Sisällä lämppä:
Hippa: hippa liikkuu tietyllä tapaa ja muiden pitää ottaa mallia, esim. toe stopeilla, takaperin, makkaroilla, kyykyssä - hippa vaihtuu koko ajan
Puolet seisoo ja näyttää sormilla numeroita, puolet "jammaa" eli paikallaan oleva näyttää kaistan josta pitää mennä
Sama, mutta lisäksi näytetään sormilla kaista, ja sanotaan eri kaista
Yhdestä vihellyksestä 180 käännös, kahdesta luistelun suunta vaihtuu (derbysuunta / ei derbysuunta)
Dynaamiset venyt
Työntäminen ulos käyttäen askellusta
Pareina. Työnnetävä on radan reunalla ja vastustaa työntöä
Yhtenäinen liike, mutta työnnön tekniikka osissa:
- yläkropalla,eli olkapäällä/lavalla otetaan rintakontakti parista(tällä träpätään, niin ei pääse livahtamaan eteenpäin)
- jalalla astutaan tai liutaan parin eteen. Ei tarvitse päästä kokonaan eteen, vaan riittää että parin puoleinen jalka on edessä.
- työnnetään samanaikaisesti lantiolla ulos
Blokkaaminen; lateraali liikkuminen
Pareina: Toinen blockaa ja käyttää t-liukua. Pääasia: Tunne Jammeri
Jammeri harjoittelee sivuliikkeitä rullilla/toestopeilla
- keskitaso: jos liuku ei vielä suju, niin on ok tehdä askelluksilla
Blokkaaminen 2 tai 3 seinässä
- paria saa työntää, että pääsee nopeammin jammerin eteen. Tavoite pysyä lähekkäin ja jammeri haastaa myös seinän pitoa keskeltä.
- lisää haastetta: jammeri saa pakittaa
Aloituksia:
Jammerit selin blokkereihin, blokkereita otetaan pois eli voi olla 2, 3 tai 4 blokkeria
Pillistä jammerit kääntyy ja jami alkaa
Pelataan siihen asti, että molemmat jammerit läpi
Scrimmausta:
5min jami, 2 blokkeria kummaltakin aloittaa boksista
Jamien aloituksissa osa blokkereista aloittaa boksista, eli 2 tai 3 aloituksia voi tulla myös
Annetaan tehtäviä: jammerin pitäminen siihen asti, että joku pääsee boksista tms.
Jäähdyttely:
pareittain liuku yhdellä jalalla
kehupakka 1 kierros

lauantai 25. helmikuuta 2017
Keskitaso 25.2.
Hippa:
Yhdellä jalalla (molemmat jalat)
Toe stopeilla
Kääntymiset: luistellaan radalla ja yhdestä vihellyksestä 180 käännös, kahdesta vihellyksestä luistelun suunta (derbysuunta tai ei-derbysuunta) vaihtuu
Dynaamiset venyt
Kääntymiset: coneilla rata, missä on vähän tilaa - tehdään kääntymisiä pienessä tilassa, HUOM kannattaa aloittaa hitaasta vauhdista
Tavoitteena saada kaikille askeltamalla käännös, eli lantio aukeaa
Lantion avaukset
Sivuttain polvet auki liuku kurvissa tai ympyrällä, tässä voi käyttää kaveria myös apuna jos tarvitsee
Lateraaliliike blokkereille: t-tyylillä tai liukumalla (jos lantio aukeaa), tai HRD tyylillä eli puolikaari (jos osaa jo edelliset)
Neliö, pari heittää palloa ja toinen ottaa kiinni
- edgeillä, rintamasuunta eteenpäin 1min x2
Toe stopeilla kävely, tötsät kurvissa (vaikeampi: toe stop juoksu)
Toe stopeilla lähtöjä eli sprinttejä, toe stop juoksulla kiihdytys
Lähdöt: yhdeltä polvelta, kahdelta polvelta, selkä menosuuntaan, makuullaan
Rata viestinä (1 vs 1):
- toe stopeilla kävely kurvissa, tötsät
- hyppy esteen yli
- takaperin luisteluun kääntyminen
Jäähdyttely
Hidas rullaus, siitä toe stopeille muutamia askelia

sunnuntai 19. helmikuuta 2017
Edistyneet + keskitaso su 19.2.2016
Ulkolämppä
Sisälämppä
Takaperin pareittain hippa
Takaperin slalomit
Takaperin jarrutukset reunoille
dynaamiset venyt
15min
Yksin: gorilla blokkaus (Lorrae Evans -tyyli)
gorilla blokkauksesta ulos vienti
Peruutuksen harjoittelu 15min
- yksin: jammeri puskee ja irtoaa, yritetään pitää jammeri koko ajan kiinni
- kaksin: sama, mutta kahdella blokkerilla
- kolmestaan, sama triangelissa
15min
Blokkausta kolmella, burrito eli jammeri voi mennä enemmän reunoille, että saadaan tehtyä burritoa (jammeri työnnetään ulos; reunalla oleva blokkeri väistää ja keskellä oleva työntää)
Alussa jammeri vähän helpommin ja sitten täysillä. Kun jammeri menee täysillä, voi myös pakittaa eli silloin koko seinä pakittaa perässä.
15min
Blokkausta kolme + 1
Yksi blokkeri on aluksi edessä ("offensessa") ja tulee sitten taakse neloseksi sweeper -tyylisesti
Jammeri aloittaa samalla kun nelonen lähtee taakse, eli nelosen pitää katsoa milloin on sopiva kohta tulla kaistalle
10min
Jammeridrilli:
Jammerilla vauhtia alle 3m, edessä on yksi blokkeri josta juketetaan ohi, sitten kahden-kolmen seinä, josta mennään hittaamalla/puskemalla läpi ja lopuksi vielä yksi blokkeri joka blokkaa rinnalla
Tavoite siis päästä kaikista eri kohdista ohi
Jäähdyttely
lauantai 4. helmikuuta 2017
Kikkailutreenit la 4.2.2017
Ulkona:
Lenkki
Tikapuut
Sisällä:
Hippa:
Yhdellä jalalla (molemmat jalat)
Toe stopeilla
Kääntymiset radalla: 180 tai 360 2min
Coneilla rata, missä on vähän tilaa - tehdään kääntymisiä
(voi tehdä myös hockey stoppeja)
Luistimet peräkkäin sik sak, lateraaliliike
(helpompi: luistimet vierekkäin, normaali lateraaliliike)
Neliö, pari heittää palloa ja toinen ottaa kiinni
- edgeillä, rintamasuunta eteenpäin 1min x2
- toe stopeilla 1min x2
Toe stopeilla kävely, tötsät kurvissa (vaikeampi: toe stop juoksu)
Yhdellä jalalla kääntyminen, keskellä rataa (vaikeampi: blokkerin ohitus ja kääntyminen reunassa)
Rata viestinä:
- toe stopeilla kävely
- kääntyminen / hockey stop
- hyppy
-
Jäähdyttely
Hidas rullaus, siitä toe stopeille muutamia askelia
Hidas rullaus, siitä toe stopeille muutamia askelia
Varalla: https://coachnielsen.files.wordpress.com/2009/09/forward-back.jpg
perjantai 3. helmikuuta 2017
Treenit 31.1. keskitaso
Ulkolämppä:
- Lenkki 15 min
- reisihippa
- paceline --> hitit
* Hiphit
* shoulderhit
* fullbody
- Pari kyykyt reppuselässä 5-7 kpl
- Avaavat liikkeet--> pyörittelyt
Sisälämppä:
- wc-pönttöhippa
- peruutushippa
- Jarrutukset vastakkain
* Aurajarrutus
* toestop turning
* hoceystop
- Dynaamiset venyt
- Seinädrilli, jossa frontti irrottautuu--> jammeri puskee ja frontti luistelee eteenpäin ja jää odottamaan blokkereita --> kommunikointi; missä jammeri
- Nopack tilanne
--> kaksi seinää ja kaksi jammeria. Takimmainen seinä liikkuu hitaammin ja etummainen nopeammin, jolloin tulee no pack. Etummainen seinä siltaa.
- Koivula
--> radalla 3 "pönöttäjää, pizza ja 1 jammeri. Jammeri ei täysillä. Blokkereilla kommunikointi ja suodattuminen "pönöttäjien" ohi.
- Seinän muodostus
--> Seinä luistelee radalla hajallaan, vislistä seinä kasaan; kommunikointi
- Lihaskunto/kestävyys
--> Pareinttain rataa ympäri paria työntäen. 1 kierros ja vaihto, 2 kierrosta ja vaihto, 3 kierrosta, 4 kierrosta 5 kierrosta ja vaihto
(Ei ehditty samaa vetäen)

maanantai 23. tammikuuta 2017
Alkeis- ja keskitason treenit 17.1.2017
Ulkolämppä:
- Hölkkä
- Reisihippa pareittain
- Reisihippa kaikki yhes koos
- Avaavat liikkeet + pyörittelyt
Sisällä:
Alkulämppä:
- Kierroksia 5 + 2 takaperin
- Vislistä aurajarrutus
- Vislistä 360-käännös
- Pakkatyöskentelyä
* Kapteeni käskee
* Asshole
* Kiihdytys + jarrutus pakkana
-Dynaamiset venyt
-Pareittain hitit pienestä vauhdista
- Pareittain jammeri puskee ja blokkei jarruttaa
- Kaksi blokkeria ja jammeri puskee seinää
- lateraali liikkumiset radalla
* askellus
* liuku/raahaus
* toestop
- Seinätyöskentelyä
* kaistolla liikkuminen + kommunikointi
* Jammeri haastaa kevyesti seinää
- Pelillisiä drillejä
* Aloituksia
* Aloituksia niin, että lead jammeri tosen kerran pakkaan
* Jameja joko 2 min / jammeri "koolaa" pelin pokki
Ei ehditty:
- Jäähdyttelynä ketteryysrata
* hypyt
* pujottelu
* toestopit
* käännökset
* takaperinluistelu

maanantai 16. tammikuuta 2017
Alkeis+keskitaso 15.1.
Ulkolämppä:
- Hölkkä 15 min
- Merimiespaini pareittain
- Merimiespaini derbystancessa ilman käsiä
- reisirääkki eli matala 90 kulman asento jossa pumppaavaa liikettä reisillä 2*30 sek
- kyykkyhypyt 2*10
- luistelukyykkyhypyt 2*20
- Parin kanssa punnerruksia
- Nivelten pyörittely + avaavat liikkeet
Sisällä:
- 5 kierrosta eteen omaan tahtiin, 2 takaperin
- luistellaan, vislistä aurajarrutus ja kiihdytys toestopeilla (2min)
- luistellaan, vislistä 360 asteen kääntyminen (2 min)
- Luistellaan, vislistä slalom molemmie laidoille(2 min)
- Lateraaliliikkuminen reunasta reunaan, askaltaen + hoceyhoney
- Lateraaliliikkuminen, toinen jalka liukuu, toinen "laahaa"
- toestop liikkuminen laidasta laitaan
- Dynaamiset venyt
- Parin kanssa hittailua pienestä vauhdista (kerrattu asento ja voimanotto, hitattava matalana, core tiukkana)
- toinen työntää jammerina, blokkeri auraa
- toinen jammerina, blokkeri ottaa rinnalla vastaan (hitaasta vauhdista)
- triangeli/pizza liikkuminen, frontti huutelee kaistoja. Kaikki fronttina
Ei ehditty:
- seinätyöskentelyä jammerin kanssa
- ketteryysrataa
- 3 kierrosta väärään suuntaan, pari kyykkää tämän ajan ja vaihto
- parin ulosajoa/viehtiä "sitomalla" takaa

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016
Edistyneet ja keskitaso ma 1.8.
Lämpät
Vessanpönttöhippa 2x2min
Blokkerit lämppä
Lateraaliliike törpöltä toiselle 2x1min
Pareittain lateraaliliike reunoille / keskelle 2x1min
Edget, kaveri puskee ja toinen auraa 2x1min
Muodostelmassa liikkuminen kaistoilta toiselle, yksi huutaa kaistoja 2x1min
Jammerit lämppä
juketukset (törpöt, joiden ohi juketetaan) 2min
painon vaihto jalalta toiselle 2min
juketus + painon vaihto törpön kohdalla https://www.facebook.com/rdjunkies/videos/1227039843980621/?hc_location=ufi 2min
painon vaihto reunalla 2min
Dynaamiset venyttelyt yhteisesti 3min
Pelilliset
TEEMA: hässäkkä! Eli sellaisia drillejä, missä tapahtuu jotain yllättävää / joutuu reagoimaan nopeasti
Aluksi lähdetään helpommasta liikkeelle :)
Muodostelma, blokkerit törpöillä ja siitä tullaan keskelle
Muodostelma, blokkerit törpöillä ja kaikille jaetaan numerot
Huudetaan numerolla blokkeri rankulle, muut muodostaa kuvion ja blokkaa jammerin
Jammeri lähtee 6m päästä
Quick change - variaatio (hässäkkää!)
Aloituksia niin, että otetaan blokkereita pois kentältä. Jammerit selin blokkereihin, 5sek kohdalla saa kääntyä. Blokkerien ja jammerien pitää reagoida.
Scrimmausta 30min
Lihaskunto
http://www.allderbydrills.com/2011/01/back-forth.html
5min törpöltä törpölle, tiiminä! kehittää räjähtävyyttä, vauhtia ja pysähtymistä
Jokaisella törpöllä tehdään lihaskuntoa x 20, lihaskunnot: selkä, vatsat, punnerrukset, kyykyt
Kun kaikki valmiita, vetäjä puhaltaa pilliin ja sprintti seuraavalle törpölle
Jäähdyttely:
Musiikkituolit -leikki varioaatio;
Musiikkia, ja luistellaan ympäriinsä - kun musiikki loppuu, pitää mennä mahalleen törpön viereen. Törppöjä yksi vähemmän kuin luistelijoita. Otetaan aina yksi luistelija pois ja yksi törppö pois joka kierroksella. Otetaan tämä pari kertaa.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016
Edistyneet + keski 1h, 13.7.
Edistyneet + keski 1h, 13.7.
1h
Slalomit reunasta reunaan pillistä 1min x2
Toe stop turnit reunoille pillistä 1min x2
Offence tekniikka: pareittain toisen sitominen lukolla ja ulos työntäminen 5min
Seppo-drilli: kolmen ryhmät, työnnetään ulommainen ulos ja sitten sisemmäinen 5min
Neljä törppöä, joille blokkerit -> pillistä muodostelma keskelle, jammeri lähtee n. 6m päästä 5min
Scrimmausta 20min
2 minuutin jameja, eli kokeillaan Sur5al -metodia :) Jameja ei voi koolata, jam timeri kellottaa 2min ja jami loppuu, kun 2min mennyt.
Ylimääräiset pelaajat tuomareiksi! Pelaajat ei huutele rankkuja toisilleen.
Jamien väliin reilut tauot, esim. 2-3min.
Muistutus: star passeja kannattaa tehdä.
Jäähdyttely (10min)
Rinki, josta pillistä halataan
Venyttelyt

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016
Edistyneet + keski 1h, 29.6. eteenpäin
1h
Slalomit reunasta reunaan pillistä 1min x2
Toe stop turnit reunoille pillistä 1min x2
Offence tekniikka: pareittain toisen sitominen lukolla ja ulos työntäminen 5min
Seppo-drilli: kolmen ryhmät, työnnetään ulommainen ulos ja sitten sisemmäinen 5min
Neljä törppöä, joille blokkerit -> pillistä muodostelma keskelle, jammeri lähtee n. 6m päästä 5min
Scrimmausta 30min
Jäähdyttely 10min
Peili-leikki pareittain

maanantai 20. kesäkuuta 2016
Maanantai edistyneet + keskitaso 20.6. alkaen
lämppä & tekniikka 30min
TEEMAT: kommunikointi, reset, lateraaliliike
Jaetaan porukka neljän / kolmen ryhmiin: vihellyksestä sprintti yksin, kahdesta porukka kasaan ja seinä/muodostelma kasaan 1min x 2
Jaetaan ykköset ja kakkoset: vihellyksestä ykköset jammaa ja kakkoset yrittää muodostaa seinät eteen, aikaa 1min
Sitten kakkoset jammaa, ykköset tekee seinät
Muodostelmassa liikkuminen kaistoilla (yksi kommunikoi), pillistä 3 metrin liikkuminen eteenpäin, kahdesta vihellyksestä 3 metrin liikkuminen taaksepäin 1min x 4 (jokainen käy eri paikoissa muodostelmassa)
Neljä törppöä, joissa jokaisella on yksi blokkeri - pillistä keskelle muodostelma 1min x 3
Otetaan jammerit mukaan, eli jammeri tulee muodostelmaan - lähtee matkan päästä samasta pillistä
Dynaamiset venyt 3min
pelilliset drillit 45min
TEEMAT: nopea reset, yksi hyökkäämään, hajurako ja puolen kierroksen sääntö
Makaaminen, ja siitä muodostelman kasaaminen 10min
Ripotellaan neljä blokkeria makaamaan radalle, pillistä jammeri lähtee välimatkan päästä, pitää saada muodostelma kasaan ja jammeri blokattua. Otetaan alkuun jammerille pidempi välimatka. Tavoitteena, että blokkerit kommunikoi paikat mihin on menossa ja muodostelma syntyy nopeasti, sekä kommunikoi hyvin mistä jammeri on tulossa.
Otetaan 3 kertaa samoilla jammereilla ja sitten vaihdetaan tekijöitä.
Offense - yksi offenseen 10min
Harjoitellaan yhden irrottamista offenseen
Takapakassa neljä blokkeria ja vastajammeri, edessä 3-4 blokkeria ja oma jammeri - takaa irrottautuu yksi offenseen, ja auttaa omaa edessä läpi
Yksi toisto loppuu, kun molemmat jammerit läpi
Tehdään kolme kertaa samoilla tekijöillä, sitten vaihto
Kesken pelin offense - hajurako 10min
Musta joukkue yrittää pysyä muodostelmassa edessä ja pitää valkoisen vastajammerin, ja valkoinen joukkue tehdä hyökkäystä. Mustan joukkueen jammeri lähtee pakan edestä. Aikaa valkoisen jammerin auttamiseen siis sen verran, että seinä pitää olla kasassa, ennen kuin musta jammeri tulee.
Valkoinen joukkue harjoittelee offensea ja resettiä (puolen kierroksen sääntö). Seinä resetoidaan niin, että ei tehdä vastustajien keskelle.
Musta joukkue harjoittelee jammerin pitämistä, silloin kun offensea tulee. Tässä tärkeintä hajurako, eli ei anneta vastustajien tulla lähelle, vaan liikutaan eteenpäin jos offensea tulee.
Quick change 10min
Alkuun yksi jammeri ja kahdeksan blokkeria (4 per puoli). Jammerilla molemmat pipot ja ennen pakkaa laittaa pipon päähän. Blokkerit reagoi, pitääkö tehdä offensea vai puolustaa. Puolustava joukkue muistaa pitää hajuraon. Sama jammeri tulee pakkaan kolme kertaa, sitten vaihdetaan tekijöitä.
lihaskunto/kestävyys 30min
Star pass viesti kolmen "jonoissa" - eli yksi lähtee pipo päässä ja luistelee viisi kierrosta etuperin ja kaksi takaperin - sitten antaa pipon seuraavalle jne.
- seuraava menee odottamaan vuoroa radalle. Autetaan kaveria laskemalla kierrokset kaverin puolesta.
Puolessa välissä eli kun jokainen on mennyt kerran, vaihdetaan kiertosuuntaa eli kierrokset tehdään väärään suuntaan.
Viivajuoksu lihaskunnolla: pareittain, luistellaan ensimmäisille törpöille joissa jarrutus, maahan ja 10 punnerrusta, seuraavilla törpöillä 10 vatsaa, viimeisillä 10 selkää. Joka välissä luistelu takaisin parin luo. Sitten pari tekee. Molemmat tekee 5 kierrosta.
jäähdyttely ja venyt 15min
Sivuttain kaarreluistelu Parin kanssa peräkkäin luistelu, pillistä aurajarrutus ja sprintti -> sitten takaisin normaaliin vauhtiin

maanantai 6. kesäkuuta 2016
Maanantai keskitaso + edistyneet 6.6. alkaen
2h
lämppä & tekniikka 30min
TEEMAT: kommunikointi, reset, lateraaliliike
Jaetaan porukka neljän / kolmen ryhmiin: vihellyksestä sprintti yksin, kahdesta porukka kasaan ja seinä/muodostelma kasaan 1min x 2
Jaetaan ykköset ja kakkoset: vihellyksestä ykköset jammaa ja kakkoset yrittää muodostaa seinät eteen, aikaa 1min
Sitten kakkoset jammaa, ykköset tekee seinät
Jammeri liikkuu lateraalisti kolmen seinän takana, blokkerit pistää raot kiinni - kommunikointi!
Jammeri liikkuu lateraalisti kolmen seinän takana ja välillä puskee, blokkerit pistää raot kiinni - kommunikointi! jarrut valmiiksi
Dynaamiset venyt 3min
pelilliset drillit 45min
TEEMAT: eteen pääseminen, no-pack ja puolen kierroksen sääntö
Fight for the front:
Toinen joukkue taistelee eteen, toinen blokkaa
15sek aikaa, sitten reset ja roolit vaihtuu
No-pack -blokkaaminen:
Kaksi seinää, 3+1 kokeneempi pelaaja antamaan ohjeita. Molempiin seiniin yksi kokeneempi jammeri joka on juonessa mukana. Toinen seinä alottaa edestä ja toinen takaa, jammerit puskevat seinää, eivät mene helposti läpi vaikka pääsisivät. Tarkoitus on että taaempi seinä etenee hitaammin jolloin saattaa tulla NO PACK, jolloin pitää reagoida oikein.
Voidaan tehdä kahdella tapaa. Joko: etummainen seinä ei tee siltaa, jolloin tulee useammin NO PACK. Tai: etummainen seinä pyrkii tekemään siltaa.
Jos tapahtuu jotain odottamatonta niin reagoidaan niinkuin pelissä.
Aloituksia, ja puolen kierroksen sääntö:
- tehdään aloitus, ja se joka saa leadin, tulee pakkaan
- tavoitteena auttaa oma läpi ja muodostaa seinä uudelleen, ennen kuin lead tulee pakkaan
- jami loppuu, kun lead on tullut seinään
lihaskunto/kestävyys 10min
Push n pull pyramidit: http://www.allderbydrills.com/2011/01/push-n-pull-pyramids.html
1 kierros työntäen, 2 kierrosta, 3 kierrosta, 4 kierrosta, 5 kierrosta - 4 kierrosta vetäen, 3 kierrosta, 2 kierrosta, 1 kierros
jäähdyttely ja venyt 15min
Peruutushippa
Hot dog -hippa
Voimalauseet: käydään venyttelyringissä läpi:
1) Identiteetti- ja vahvuuslause
Minä olen (kuka/minkälainen) + 2-3 ydinvahvuutta, joita olet tai tavoittelet. Esim:
"Minä olen vahva blokkeri, joka on tunnettu kommunikoinnista, sinnikkyydestä ja tiimipelaamisesta"
Rakenna lause niin, että se inspiroi sinua, saa olla huumorii :)
2) Fokusoiva suorituslause/toiminta-ankkurit
Ohjaa mieltäsi olennaisiin asioihin / toimimiseen, voi olla kehon kohtia, liikeratoja, osa-alue, tila. Esim: "Jarrut päälle - kommunikoi - missä vastajammeri"
3) Motivoiva keskittymislause/ tunneankkurit
Voi muistuttaa unelmista, liittyä aiempiin onnistumisiin, lapsenomaista nauttimista, laulunsanoja - auttavat pääsemään hyvään vireeseen / palauttavat sen. Esim.
"Olen sähäkkä kuin jänis ja vahva kuin härkä, haluan olla tässä nyt."

tiistai 31. toukokuuta 2016
Keskitaso ke 1.6. ja to 2.6.
Lämppä:
5 omaa kierrosta etuperin
Zombie-hippa :) http://www.allderbydrills.com/search?q=zombie
Dynaamiset venyt 3min
Drilleissä keskitaso ja edistyneet omilla suorituspaikoillaan
1vs1 - jammerin estäminen 20 ft matkalla 5min
- Estävällä pelaajalla on alkuasetelmassa vastustajan jammeri kontaktissa / sidottuna.
- Merkistä jammeri yrittää päästä puolustuspelaajan ohi.
- Vapaa tekniikka puolustajalla - voit pelata joko etuperin tai takaperin.
- Harjoitus tehdään kavennetulla radalla (noin 3/5 tai 1/2 radasta), joka merkitään teipein.
- Yksi toisto on ohi, kun jammeri on päässyt ohi puolustajasta tai 20 ft matka tulee täyteen.
Star passit 10min
- käydään nopeasti kertauksena miten tehdään sääntöjen mukaan (pipoa ei saa heittää, ja tekijöiden pitää olla radan sisäpuolella)
- kaksi suorituspaikkaa eli "aloitusviivaa", edistyneet ja keskitaso erikseen
- aloitus, ja se jammeri joka ei saa leadia, tekee heti star passin tai stashin
- oman jammerin (tai pivotin) auttaminen lopetetaan ajoissa ja tehdään reset - se jammeri joka saa leadin, tulee pakkaan (pysähtyy sitten, mutta tulee kuitenkin, että näkee miten nopeasti se tapahtuu)
ELI puolen kierroksen sääntö offensessa - offense pitää lopettaa ajoissa! :)
- yksi "toisto" loppuu, kun lead jammeri tulee pakkaan
Power jami -aloitukset ja power jamit kesken pelin 10min
- puoli rataa aikaa (kaksi suorituspaikkaa) saada oma jammeri läpi ensin aloitustilanteessa ja sitten kesken pelin tilanteessa
SCRIMMAUSTA 20min :)
Käydään läpi:
- keskittyminen niihin asioihin, mitä voi itse hallita (ei esim. lattia, tuomarit, rankut)
- keskittyminen tulevaan jamiin, edellinen kannattaa unohtaa, uuteen jamiin aina 0-0 tilanteesta
- itsen ja joukkuekaverien tsemppaaminen :)
Kentällä: kommunikointi on tärkeintä. Tavoite scrimmiin uusille: kaikki kommunikoi, kun vastajammeri puolen kierroksen päässä -> reset ja puolustus kuntoon.
Jos mahdollista, niin B-tiimiläiset omina lineuppeina (pelilineupit) vastakkain, ja kokeneemmat kahteen lineuppiin vastakkain - eli uudet pelaa uusia vastaan ja vanhemmat vanhempia vastaan
Sitten loppuajasta voidaan sekoittaa, ja pistää kaikki tasaisesti kahteen eri joukkueeseen :)
Keskiviikkona jos ei riitä porukka, niin silloin kaikki sekaisin koko ajan - yritetään kuitenkin saada B-tiimiläisiä lineupeittain
Jäähdyttely: luistelua takaperin ympäri rataa, pillistä aurajarrutus takaperin
tiistai 24. toukokuuta 2016
Treenit ke 25.5., kaikki tasot
Treenit 1.5h
Lämppä 10min
5 kierrosta etuperin
Jarrutuksia parin kanssa vastakkain 45sek/jarrutus, pari antaa palautetta/kehuu: aura, toe stop, hockey stop
Zombi-hippa: http://www.allderbydrills.com/search?q=zombie
3min dynaamiset venyt
Tehdään kaksi eri suorituspaikkaa taitotasojen mukaan (keskitaso ja edistyneet)
1vs1 - jammerin estäminen 20 ft matkalla 10min
- Estävällä pelaajalla on alkuasetelmassa vastustajan jammeri kontaktissa / sidottuna.
- Merkistä jammeri yrittää päästä puolustuspelaajan ohi.
- Vapaa tekniikka puolustajalla - voit pelata joko etuperin tai takaperin.
- Harjoitus tehdään kavennetulla radalla (noin 3/5 tai 1/2 radasta), joka merkitään teipein.
- Yksi toisto on ohi, kun jammeri on päässyt ohi puolustajasta tai 20 ft matka tulee täyteen.
Vastustajan jammerin luisteluradalle leikkaaminen ja kiinniotto 10min
- Estävä pelaaja leikkaa sisältä ulkoreunaa käyttävän (tai päinvastoin) vastustajan jammerin liikeradalle ja pyrkii saamaan tämän kiinni ja haltuun mahdollisimman lyhyellä matkalla.
- Jammeri ei saa vaihtaa luistelulinjaansa juuri ennen vastustajaa, mutta vastustajaa saa lyödä ja tämän jälkeen pyrkiä ohi vapaalla tekniikalla.
- Vapaa tekniikka puolustajilla.
- Jammerin eteen leikkaavan puolustajan avuksi tulee toinen puolustaja, joka lähtee jammerin perään tai keskeltä rataa.
- Oletetusta leikkauspisteestä pelataan noin 20 ft matka tai kunnes jammeri on päässyt läpi.
Video: https://youtu.be/ot9FGTNpJEo
Kolmen flat wall -puolustaminen vs. jammeri 15min
- Jammeri lähtee maksimissaan metrin päästä seinästä keskeltä rataa.
- Kolmen pelaajan flat wall yrittää estää vastustajan jammeria mahdollisimman tehokkaasti jammerin pyrkiessä puolustusmuodostelman läpi.
- Yksi toisto on ohi, kun jammeri on päässyt ohi puolustajista tai 30 ft matka tulee täyteen.
Tavoitteet blokkereilla:
- Flat wall -seinämuodostelmassa pysyminen, välien sulkeminen ja jammerin estäminen koko radan leveydellä.
- Pysyminen hyvässä blokkausasennossa + aurajarrutuksessa.
- Yksin jarruttaminen ilman forward controlleria.
Koivula 20min
https://docs.google.com/document/d/1AK_RJO4f6I3ced-yJbuyZmWGnproNn1u_bsTqCDtzMs/edit
Tehdään kaksi eri suorituspistettä, keskitasolaisille törpöt (offense) pidempien matkojen kanssa ja edistyneille tiheämmin. Edistyneissä jammerit tekee täysillä.
Star passit 15min
- käydään läpi miten tehdään sääntöjen mukaan
- aloitus, ja se jammeri joka ei saa leadia, tekee heti star passin tai stashin
Power jami -aloitukset ja power jamit kesken pelin 10min
- puoli rataa aikaa (kaksi suorituspaikkaa) saada oma jammeri läpi ensin aloitustilanteessa ja sitten kesken pelin tilanteessa
Jäähdyttely:
Takaperin peruutus hippa
Venyt

lauantai 16. huhtikuuta 2016
Keskitaso 16.4.2016
Keskitaso 1h
Teemat:
jammerin haltuunotto hitin sijaan (ja se persesilmä pois)
– jammerit treenaa perään juoksijasta eroon pääsemistä
jarrut, asento myös alemmas
ei resetoida keskelle vihollista, vaan selvästi eteen tai taakse
yhdessä kuviossa karkuun, ei yksityisjuoksukilpailua
Drillit:
Pareittain, keskellä rataa, parin kanssa käydään vuorotellen reunalla 10min
+ lisätään jammerit
Jammerin kiinniotto, jammeri lähtee outsidesta ja blokkeri insidesta 15min
1) rinnalla
2) pyörähtämällä (Miikan pyörähdys)
3) astumalla eteen

Triangelissa pillistä juoksu 3m eteen, kahdesta vislistä 3m taakse 10min
Lateraaliliikettä ns. ”odotellessa” FC kommunikoi kaistat, HUOM! räjähtävä lähtö ja jarrutus, 3x 1min (paikat vaihtuu)
Power jami defensen harjoittelu 10min
Muodostelma defensessä, loput offenseblokkereiksi + 1 jammeri
Pyritään pitämään muodostelma kasassa, karkuun offensea mutta ei liikaa, jammeri hyvin haltuun
Pisteiden suojelu 15min
(Tavoite nopeasta hitaaseen reagoinnissa ja yhdessä pysyminen, yhdessä karkuun)
Rosvot on edessä ja takana oleva seinä yrittää päästä eteen/juoksuttaa/ottaa gootin, pysähtyy välillä johon reagoidaan.
Vastustajien jammeri (lead) tulee pakan perässä reilun välimatkan päästä ja oma jammeri tulee sen perässä. Oma jammeri yrittää ottaa kiinni vastustajan ja jos saa tämän kiinni yrittää blokata välimatkaa itselleen, eli pakottaa koolaamaan
drilli loppuu kun oma jammeri tulee pakkaan (vastustaja koolaa)
(JOS PORUKKAA
Quick change
kiinnitetään huomiota, että ei resetoida keskelle vihollista, vaan selvästi eteen tai taakse)
(JOS EI
Offense edestä
Offenseblokkerit lähtee edestä sillasta, jammeri puskee seinään
Kaksi auttaa, toinen ottaa FC pois ja toinen menee reunaan)

maanantai 22. helmikuuta 2016
Treenit keskitaso + edistyneet ma 22.2.
Lämmittely:
Häntähippa
Kääntymisiä oikea / vasen
Lonkkien avaus: salin päissä jalat auki -liuku
Venyttelyt dynaamiset 3min
Toinen jalka ilmassa ja koukussa, paketti kasassa -> juoksu 5min
Jammeri haluaa mennä eteenpäin: 5min
Jalat sivuttain, pieniä askelia eteenpäin jalat sivuttain, kasvot keskelle, ei koko käännöstä
Jalat auki, takajalka tekee puolisydän -työnnön 5min
Toe stops are us
neljän ryhmät, 2x 2min, 30sec lepo välissä
Jammeri ohittaa 2 pelaajaa (tai conet) toe stopeilla sivuttain, toe stop turn, 3 blokkeri jukettamalla ja sprintti
Toiselle kierrokselle 3 blokkeri saa blokata
Basic passes
3 tai 4 ryhmät, 1min / vaihto
Blokkerit tekee seinän / londonin ja jammeri menee joko insidesta spoonaamalla (kierähdys, pysy matalalla ja vie lantio blokkereiden edelle) tai ulkopuolelta toe stoppaamalla (ylävartalo kiinni blokkereissa, ei saa hitattua lantiota) Ei ehditty
Viivajuoksua lihaskunnolla ryhmissä:
Ensin kaikki tekee 20 vatsaa, sitten kaikki käy kolmella eri viivalla, sitten kaikki tekee yhdessä 20 selkää, viivoille jne.
Kaksi blokkeria keskellä, jammerit lähtee vuorotellen alueen päistä Ei tätäkään ehditty
Jäähdyttely: hot dog -hippa
Venyttely

perjantai 8. tammikuuta 2016
Pe 8.1.2016 keskitaso
1 h treenit ilman ulkolämppää, fresareista valmistuneet liittyvät keskitason treeneihin.
1. Lämppä: 10-15 min
- pillistä heijausliike alas-ylös niin että hipaistaan käsillä maata ja siitä ojennutaan ylös + hyppy
- pareittain auraa niin että ensin pari työntää ja toinen auraa, sitten pari vetää ja toinen pitää paria lantiosta kiinni ja pidättelee auraamalla (30sek pätkissä, tätä voi jatkaa niin että työnnöstä/vedosta välillä paine pois -> pysyykö auraajan hyvä asento)
- ketteryys: parit kasvokkain, toinen parista liikkuu ja toinen seuraa liikettä peilinä (pari taakse -> toinenkin taakse, pari sivulle -> toinen samalle sivulle). Liike eteen-taakse-vasen-oikea, nopeat jalat. 30 sek pätkissä.
- kommunikointi: 3 hengen ryhmät. Blokkeri pitää jammeria, jammeri haastaa eteen ja sivuille. Kolmas on parin metrin päässä kasvot blokkeriin päin, liikkuu kaistalta toiselle. Blokkeri pitää jammeria mutta samalla huutaa ääneen millä kaistalla kolmas tyyppi on. Eli jarrut + aivot + kommunikointi! 30 sek pätkissä
2. Kerrataan eri aloitukset, n.10 min. Uusille neuvottu myös playbook, mistä katsoa aloituksia.
3. Scrimmataan, teemana aloitukset ja lead. Jamit leadiin asti, sitten niin että lead jammer pääsee ekan pistekierroksen läpi. Muistutus kommunikoinnista! N. 20 min.
4. Venyrinki. Päivän teeman purku yhdessä. 5 min.

tiistai 1. joulukuuta 2015
Keskitaso 1.12.2015
Ulkona:
Juoksu
Parit: toinen näyttää käsillä hittailun shoulder tai hip hit, reaktioharjoitus
Punnerrukset pareittain pystyssä, 10 kpl
Merimiespaini työntämällä/hittaamalla molemmat puolet
Sisällä:
Rata
Jarrut päälle!: pareittain, jammeri puskee ja blokkeri jarruttaa, ALAS!
45sek ja roolien vaihto
Kerran riittää, toimii jarrujen herättelynä
Liikkuminen seinässä: otetaan kuvio (london/qube) ja liikutaan lateraalisti (yksi porukassa huutaa kaistat). Yhdestä vihellyksestä 3m eteen ja kahdesta vihellyksestä 3m taakse. Liikkuminen lateraalisti jatkuu.
1min x3
Dynaamiset venyt 2min
Power jamien harjoittelu 10min
Harjoitus sekä puolustaville että hyökkääville
Hyökkääjät: ei liian ajoissa, odotetaan jammerin käskyä TAI pidetään vastustajat hajallaan ottamalla goottia ja hittaamalla ulos
Puolustajat: hajurako hyökkääjiin
Offense: ping pong & tsing tsong 15min
Tehdään offensea qubeen tai londoniin
Aloitukset 10min
Ping pongin ja tsing tsongin & sweden lukon hyödyntäminen qubeen tai londoniin
Quick change 10min
Yksi jammeri jolla molemmat pipot, ja vaihtaa pipoa lähestyessä pakkaa
Blokkerit reagoi, pitääkö puolustaa vai hyökätä
Jäähdyttely: Takaperin star pass viesti

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)