sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Edistyneet + keskitaso 27.2.2017, scrimmaustreenit

TEEMAT: aistiärsykkeet, blokkaamisen tekniikka, aloitukset

Ulkolämppä

Sisällä lämppä:

Hippa: hippa liikkuu tietyllä tapaa ja muiden pitää ottaa mallia, esim. toe stopeilla, takaperin, makkaroilla, kyykyssä - hippa vaihtuu koko ajan

Puolet seisoo ja näyttää sormilla numeroita, puolet "jammaa" eli paikallaan oleva näyttää kaistan josta pitää mennä
Sama, mutta lisäksi näytetään sormilla kaista, ja sanotaan eri kaista

Yhdestä vihellyksestä 180 käännös, kahdesta luistelun suunta vaihtuu (derbysuunta / ei derbysuunta)

Dynaamiset venyt

Työntäminen ulos käyttäen askellusta
Pareina. Työnnetävä on radan reunalla ja vastustaa työntöä
Yhtenäinen liike, mutta työnnön tekniikka osissa:
- yläkropalla,eli olkapäällä/lavalla otetaan rintakontakti parista(tällä träpätään, niin ei pääse livahtamaan eteenpäin)
- jalalla astutaan tai liutaan parin eteen. Ei tarvitse päästä kokonaan eteen, vaan riittää että parin puoleinen jalka on edessä.
- työnnetään samanaikaisesti lantiolla ulos

Blokkaaminen; lateraali liikkuminen
Pareina: Toinen blockaa ja käyttää t-liukua. Pääasia: Tunne Jammeri
Jammeri harjoittelee sivuliikkeitä rullilla/toestopeilla
- keskitaso: jos liuku ei vielä suju, niin on ok tehdä askelluksilla

Blokkaaminen 2 tai 3 seinässä
- paria saa työntää, että pääsee nopeammin jammerin eteen. Tavoite pysyä lähekkäin ja jammeri haastaa myös seinän pitoa keskeltä.
- lisää haastetta: jammeri saa pakittaa

Aloituksia:
Jammerit selin blokkereihin, blokkereita otetaan pois eli voi olla 2, 3 tai 4 blokkeria
Pillistä jammerit kääntyy ja jami alkaa
Pelataan siihen asti, että molemmat jammerit läpi

Scrimmausta:
5min jami, 2 blokkeria kummaltakin aloittaa boksista
Jamien aloituksissa osa blokkereista aloittaa boksista, eli 2 tai 3 aloituksia voi tulla myös
Annetaan tehtäviä: jammerin pitäminen siihen asti, että joku pääsee boksista tms.

Jäähdyttely:
pareittain liuku yhdellä jalalla
kehupakka 1 kierros

lauantai 25. helmikuuta 2017

21.2 Keskitaso+edarit

Lämppä:

Pakassa luistelu: porukka jaettu 1-3 ryhmiin ja ryhmille annetaan omat ohjeet. Kaikki luistelee samassa pakassa. esim. toestop ja hockeystopit reunoille, pakassa liikkuminen eteen ja taakse,reunoille, pysähdykset, ja kierros ympäri.

Viivajuoksua. Ekalle pisteelle jarrutus ja käännytään takaisin lähtöpisteelle-> sprintti seuraavalle pisteelle ja tehdään jarrutu, jne..
1. puoliaura 2.hockeystop 3. turning toestop

Lateraaliliikkeet:
- t-liuku 1minx2
- käännös liuku 1minx2

Venyt

Blockaus ja jammaus tekniikkaa; lateraali liikkuminen 

Pareina: Toinen blockaa ja käyttää t-liukua. Pääasia: Tunne Jammeri
Jammeri harjoittelee sivuliikkeitä rullilla/toestopeilla
*keskitaso: jos liuku ei vielä suju, niin on ok tehdä askelluksilla

3 ryhmissä sama homma. 2:n seinä ja jammeri.
*Huom. paria saa työntää, että pääsee nopeammin jammerin eteen. Tavoite pysyä lähekkäin ja jammeri haastaa myös seinän pitoa keskeltä.

Työntö blockaus

Pareina. Työnnetävä on radan reunalla ja vastustaa työntöä
(tehtiin ulkoreunalla)

Yhtenäinen liike, mutta työnnön tekniikka osissa:
- yläkropalla,eli olkapäällä/lavalla otetaan rintakontakti parista(tällä träpätään, niin ei pääse livahtamaan eteenpäin)
- jalalla astutaan tai liutaan parin eteen. Ei tarvitse päästä kokonaan eteen, vaan riittää että parin puoleinen jalka on edessä.
- työnnetään samanaikaisesti lantiolla ulos

Kestävyysosio

Jammerin blockaus. 1 jammeri lähtee läpäisemään blockeri jonoa. Blockeri lähtee blockaaman vasta kun jammeri on kohdalla ja siitä saa jatkaa eteenpäin yhdessä blockausta. Jammerilla 30s aikaa päästä läpi.

Luistelua jonossa. (Tässä samat 1-3 ryhmät kuin alussa) Kierretään jonossa rataa ympäri ja viimeinen lähtee pujottelemaan eteen. Vuorollaan ryhmät käy luistelemassa 3 kierrosta rataa ympäri ja muut jatkaa pujottelua. Vaihdetaan suuntaa kun ryhmät on luistellu kierrokset.

Loppujäähy + venyt keskellä

- sivu-liukua omaan tahtiin radalla
- keskellä jokainen näyttää vuorollaan venyn+ kertoo mikä oli kivaa

Keskitaso 25.2.

Hippa:
Yhdellä jalalla (molemmat jalat)
Toe stopeilla

Kääntymiset: luistellaan radalla ja yhdestä vihellyksestä 180 käännös, kahdesta vihellyksestä luistelun suunta (derbysuunta tai ei-derbysuunta) vaihtuu

Dynaamiset venyt

Kääntymiset: coneilla rata, missä on vähän tilaa - tehdään kääntymisiä pienessä tilassa, HUOM kannattaa aloittaa hitaasta vauhdista
Tavoitteena saada kaikille askeltamalla käännös, eli lantio aukeaa

Lantion avaukset
Sivuttain polvet auki liuku kurvissa tai ympyrällä, tässä voi käyttää kaveria myös apuna jos tarvitsee

Lateraaliliike blokkereille: t-tyylillä tai liukumalla (jos lantio aukeaa), tai HRD tyylillä eli puolikaari (jos osaa jo edelliset)

Neliö, pari heittää palloa ja toinen ottaa kiinni
- edgeillä, rintamasuunta eteenpäin 1min x2

Toe stopeilla kävely, tötsät kurvissa (vaikeampi: toe stop juoksu)

Toe stopeilla lähtöjä eli sprinttejä, toe stop juoksulla kiihdytys
Lähdöt: yhdeltä polvelta, kahdelta polvelta, selkä menosuuntaan, makuullaan

Rata viestinä (1 vs 1):
- toe stopeilla kävely kurvissa, tötsät
- hyppy esteen yli
- takaperin luisteluun kääntyminen

Jäähdyttely
Hidas rullaus, siitä toe stopeille muutamia askelia

Alkeiskurssi kevät 2017 suunnitelma

Treenien runko:
Lämmittelyt ulkona: 15min lenkki ja 15min tikapuita, lihaskuntoa, leikkejä
Sisällä:
la 15min lämmittely, 3min venyttelyt, 30min kertaus, 30min drillit, 20min lihaskunto tai kestävyys, 10min jäähdyttelyt, 5min venyttelyt

Luistelukerta 1, la 4.3.
Luisteluasento, derbystance
Perusluistelu: makkarat, potkut (takaviistoon) luistimilla kävely, toe stopeilla kävely, sticky skate
Jarrutukset: Aurajarrutus ja t-stoppi
Kaatuminen: Double knee slide ja Knee tapsit
Tasapaino ja ketteryys: steppaukset radan reunalta toiselle, perus, shuffle ja grapewine

Luistelukerta 2, la 11.3.
Nämä kerrataan:

Nämä uutena:
Pidemmät potkut (parempi asento ja tasapaino)
Aurajarrutus kunnon vauhdista (täysin seis!)
Knee tapsit kunnon vauhdista
Tasapaino ja ketteryys: steppaukset radan reunalta toiselle, perus, shuffle ja grapewine
Lateraali liikkuminen radalla: slalomit (jalkojen asento, edget)
Yhdellä jalalla liukuminen

Luistelukerta 3, la 18.3.

Sirklaus: osiin hajotettuna (ensin molemmat jalat erikseen jne.)
Timanttimuodostelma
Pujottelu: törpöt
Paceline pujottelu
Takaperin luistelu

Luistelukerta 4 la 25.3.

Sirklaus (8-sirklaus + pari toimii painona)
Sirklaus toiseen suuntaan
Hyppyjä: viivan yli, esteen yli, sivuttain loikka
Kääntyminen 180 ja 360 (!!! Tämä on yleensä vaikea, tähän paljon toistoja ja harjoittelua)
Toe stopeilla kävely, toe stopeilla kiihdytys
27 kierrosta (otetaan ajat, saa mennä yli 5min - tämä on siis kestävyysharjoitus)

Luistelukerta 5, la 1.4.
Nämä kerrataan:
Sirklaus (8-sirklaus + pari toimii painona)
Sirklaus toiseen suuntaan
Hyppyjä: viivan yli, esteen yli, sivuttain loikka
Kääntyminen 180 ja 360 (!!! Tämä on yleensä vaikea, tähän paljon toistoja ja harjoittelua)
Toe stopeilla kävely, toe stopeilla kiihdytys
27 kierrosta (otetaan ajat, saa mennä yli 5min - tämä on siis kestävyysharjoitus) tämä ihan loppuun
Nämä uutena:
Pakkatyöskentely (kapteeni käskee)
Kääntyminen 180 ja 360 
(nämä ylläolevat lämppään)
Hittaus- ja blokkausalueet
Seinän ja pakan muodostaminen
Pareittain, kolmistaan ja seinässä luistelu (leaning!)
Whipit ja pushit (whipit pacelinessa!) Unohdetaan käsiwhipit, tehdään lähinnä vaatteista
Kontaktin ottaminen, työntäminen ulos radalta (queen of the rink tms.)

Luistelukerta 6, la 8.4.

Luistelukerta 7, la 15.4
1. Minarit

Luiselukerta 8, 22.4.
1. Minarit  

TÄSSÄ VAIHEESSA TULEE MUKAAN SUKKADERBY: 15min lämmittely on sukkaderbyä

Luistelukerta 9, la 29.4.
Toe stop turn, hockey stop
Esteiden väistäminen-nopeat jarrutukset-kiihdyttäminen
Positional blocking (jarruttaminen yhdessä, puoliaura, hockey honey)
Pakkatyöskentely (asshole)
Hittaaminen: paikallaan hittausasento, hip, shoulder ja full body hit
Hittaaminen liikkuessa
Hip hitit pacelinessa (hittaa ohittaessa)

5/27 kokeilua

Luistelukerta 10, la 6.5.
Nämä kerrataan:
Toe stop turn, hockey stop
Esteiden väistäminen-nopeat jarrutukset-kiihdyttäminen
Positional blocking (jarruttaminen yhdessä, puoliaura, hockey honey)
Pakkatyöskentely (asshole)
Hittaaminen: paikallaan hittausasento, hip, shoulder ja full body hit
Hittaaminen liikkuessa
Hip hitit pacelinessa (hittaa ohittaessa)

Nämä uutena:
Ketteryysharjoitus esim. törpöillä
Jammerit: työntäminen - positional blocking kertauksena
Bumping
Esteiden väistäminen pakkassa (jaetaan numerot, huudettaessa tietty numero kaatuu)
Seinä- ja pakkaharjoittelua jammerin kanssa, jammeri työntää, blokkerit positional blokkaa/työntää ulos
Blokkaamisessa kaverin käyttäminen: bracing eli tukeminen edestä ja sweeppaus eli takana oleminen
Blokkausmuodostelmat: pitsa, london, qube...
Hittaamista liikkuessa, hip- ja full body hit

Luistelukerta 11, la 13.5.

 Hittaaminen vauhdissa (nopea), tarkkuutta ja voimaa hitteihin
Hittaaminen pakassa
1 vs. 1 positional blokkaus
Kertausta kaikkeen, mitä vielä ennen minimum skills -testiä tarvitaan

5/27

Luistelukerta 12, la 20.5.
Nämä + kaiken muun kertaus
Hittaaminen vauhdissa (nopea), tarkkuutta ja voimaa hitteihin
Hittaaminen pakassa
1 vs. 1 positional blokkaus
Kertausta kaikkeen, mitä vielä ennen minimum skills -testiä tarvitaan

5/27 tämä loppuun

Luistelukerta 13, su 28.5.
2. Minarit

- Pelaamisen perusjutut (boksi, penkit ym.)
- Non-contact harjoituspeli eli scrimmage, mahdollisesti leiri feat. Kuopio
- Eka scrimmage (B-tiimi), yhdistymisbileet

Luistelukerta 14, ma 3.6.
2. Minarit Tarvittaessa

perjantai 24. helmikuuta 2017

Edistyneet 24.2.2016

Lämmittely

  • Salin kokoinen siksakrata, törpöille hockeystop suunnanvaihdokseen ja lopussa sirklaus törpön ympäri, kolmesti läpi

  • Törpöt jonossa tasaisin välein ja ensin  weaving, sitten 180-asteen käännöksillä, lateraali weaving

  • Teipatut tikkaat: toe-stop –tikutus, toe-stop lateraalisti, toe-stop –shuffle

Venyttely

Drillit: huomio pakituksessa!!!!!

  • Kolmella blokkaamista, burrito

  • Neljällä blokkaamista, burrito

  • Kolmella blokkaamista rankkuja huutaen

  • Neljällä blokkaamista rankkuja huutaen

  • Neljällä blokkaamista niin, että jammeri lähtee selkä seinään päin ja blokkerit ovat erillään toisistaan

  • Kolmella blokkaamista niin, että jammeri lähtee selkä seinään päin ja blokkerit ovat erillään toisistaan

  • Neljällä blokkaamista Koivulassa

  • Kolmella blokkaamista Koivulassa

 Kestävyys

  • 30 kierrosta aikaa vastaan

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Edistyneet + keskitaso su 19.2.2016

Ulkolämppä

Sisälämppä

Takaperin pareittain hippa

Takaperin slalomit
Takaperin jarrutukset reunoille

dynaamiset venyt

15min
Yksin: gorilla blokkaus (Lorrae Evans -tyyli)
gorilla blokkauksesta ulos vienti

Peruutuksen harjoittelu 15min
- yksin: jammeri puskee ja irtoaa, yritetään pitää jammeri koko ajan kiinni
- kaksin: sama, mutta kahdella blokkerilla
- kolmestaan, sama triangelissa

15min
Blokkausta kolmella, burrito eli jammeri voi mennä enemmän reunoille, että saadaan tehtyä burritoa (jammeri työnnetään ulos; reunalla oleva blokkeri väistää ja keskellä oleva työntää)
Alussa jammeri vähän helpommin ja sitten täysillä. Kun jammeri menee täysillä, voi myös pakittaa eli silloin koko seinä pakittaa perässä.

15min
Blokkausta kolme + 1
Yksi blokkeri on aluksi edessä ("offensessa") ja tulee sitten taakse neloseksi sweeper -tyylisesti
Jammeri aloittaa samalla kun nelonen lähtee taakse, eli nelosen pitää katsoa milloin on sopiva kohta tulla kaistalle

10min
Jammeridrilli:
Jammerilla vauhtia alle 3m, edessä on yksi blokkeri josta juketetaan ohi, sitten kahden-kolmen seinä, josta mennään hittaamalla/puskemalla läpi ja lopuksi vielä yksi blokkeri joka blokkaa rinnalla
Tavoite siis päästä kaikista eri kohdista ohi

Jäähdyttely

perjantai 17. helmikuuta 2017

Edistyneet pe 17.2.

Ulkolämpät

Sisällä lämppää 10min

Dynaamiset venyttelyt 3min

15min
Blokkausta kolmella, burrito eli jammeri voi mennä enemmän reunoille, että saadaan tehtyä burritoa (jammeri työnnetään ulos; reunalla oleva blokkeri väistää ja keskellä oleva työntää)
Alussa jammeri vähän helpommin ja sitten täysillä. Kun jammeri menee täysillä, voi myös pakittaa eli silloin koko seinä pakittaa perässä.

10min
Blokkausta kolmella, burriton burrito - eli jos jammeria ei saa ulos, työnnetään se toiseen reunaan (reunimmainen työntää, keskellä oleva väistää)

15min
Blokkausta kolme + 1
Yksi blokkeri on aluksi edessä ("offensessa") ja tulee sitten taakse neloseksi sweeper -tyylisesti
Jammeri aloittaa samalla kun nelonen lähtee taakse, eli nelosen pitää katsoa milloin on sopiva kohta tulla kaistalle

10min
Jammeridrilli:
Jammerilla vauhtia alle 3m, edessä on yksi blokkeri josta juketetaan ohi, sitten kahden-kolmen seinä, josta mennään hittaamalla/puskemalla läpi ja lopuksi vielä yksi blokkeri joka blokkaa rinnalla
Tavoite siis päästä kaikista eri kohdista ohi

10min
Jammerien lähetys keskeltä -drilli (jos riittää porukka)
Jammereita lähetetään keskeltä randomeihin aikoihin, eli pakassa voi olla yksi jammeri tai kaksi, jotka voi olla eri tai samalla puolella
Tarkoituksella hässäkkää!
(jos ei riitä porukka niin vaihtoehto quick change eli jammerilla molemmat pipot)

Lihaskunto 5min
Neliö, jossa liikutaan aina seuraavalle kulmalle 5min ajan
Joka kulmassa tehdään lihaskuntoa x10 (selät, vatsat istumaannousu, punnerrukset, vatsat jalat suorana vuorotellen)
Kun lihaskunto on tehty, jää maahan makaamaan -> kun kaikki on valmiita, valmentaja puhaltaa pilliin ja kaikki sprinttaa seuraavalle kulmalle ja alkaa tehdä lihaskuntoa jne.

Jäähdyttely

tiistai 14. helmikuuta 2017

Edarit + keskitaso 14.2.2016 1,5h

Lämmittely
Viesti: etuperin, takaperin, vastapäivään
Siksakkia toestopeilla, yhdellä jalalla, takaperin
1 x min peililiikkumista lateraalisti, tavallisesti ja toespoteilla
Asshole kunnon vauhdissa

Venyttely
Drillit
Yksin blokkaamista puolikkaalla radalla, kaksi suorituspistettä - huomio vastaanottoasentoon
Kaksin blokkaaminen puolikkaalla radalla, kaksi suorituspistettä
Kolmestaan blokkaaminen, kaksi suorituspistettä - huomio frontin rooliin, ja burritoon
Neljästään blokkaaminen, kaksi suorituspistettä - huomio sweepperiin

Yhdistetään kaikki, ja neljä jammeria kiertää pisteeltä pisteelle

5 min jameja x 2

Jäähdyttely
Polttopalloa tai pakitushippaa

lauantai 4. helmikuuta 2017

Kikkailutreenit la 4.2.2017

Ulkona:

Lenkki
Tikapuut

Sisällä:

Hippa:
Yhdellä jalalla (molemmat jalat)
Toe stopeilla

Kääntymiset radalla: 180 tai 360 2min
Coneilla rata, missä on vähän tilaa - tehdään kääntymisiä
(voi tehdä myös hockey stoppeja)

Luistimet peräkkäin sik sak, lateraaliliike
(helpompi: luistimet vierekkäin, normaali lateraaliliike)

Neliö, pari heittää palloa ja toinen ottaa kiinni
- edgeillä, rintamasuunta eteenpäin 1min x2
- toe stopeilla 1min x2

Toe stopeilla kävely, tötsät kurvissa (vaikeampi: toe stop juoksu)

Yhdellä jalalla kääntyminen, keskellä rataa (vaikeampi: blokkerin ohitus ja kääntyminen reunassa)

Rata viestinä:
- toe stopeilla kävely
- kääntyminen / hockey stop
- hyppy
- 

Jäähdyttely
Hidas rullaus, siitä toe stopeille muutamia askelia

Varalla: https://coachnielsen.files.wordpress.com/2009/09/forward-back.jpg 

perjantai 3. helmikuuta 2017

Treenit 31.1. keskitaso

Ulkolämppä:

- Lenkki 15 min
- reisihippa
- paceline --> hitit
   * Hiphit
   * shoulderhit
   * fullbody
- Pari kyykyt reppuselässä 5-7 kpl
- Avaavat liikkeet--> pyörittelyt

Sisälämppä:
- wc-pönttöhippa
- peruutushippa
- Jarrutukset vastakkain
   * Aurajarrutus
   * toestop turning
   * hoceystop

- Dynaamiset venyt

- Seinädrilli, jossa frontti irrottautuu--> jammeri puskee ja frontti luistelee eteenpäin ja jää odottamaan blokkereita --> kommunikointi; missä jammeri

- Nopack tilanne
  --> kaksi seinää ja kaksi jammeria. Takimmainen seinä liikkuu hitaammin ja etummainen nopeammin, jolloin tulee no pack. Etummainen seinä siltaa.

- Koivula
  --> radalla 3 "pönöttäjää, pizza ja 1 jammeri. Jammeri ei täysillä. Blokkereilla kommunikointi ja suodattuminen "pönöttäjien" ohi.

- Seinän muodostus
  --> Seinä luistelee radalla hajallaan, vislistä seinä kasaan; kommunikointi

- Lihaskunto/kestävyys
  --> Pareinttain rataa ympäri paria työntäen. 1 kierros ja vaihto, 2 kierrosta ja vaihto, 3 kierrosta, 4 kierrosta 5 kierrosta ja vaihto
(Ei ehditty samaa vetäen)

Edistyneet 3.2 1,5h

Lämmittely
Kierroksia 5+3+3
HRD:n jonodrilli kolmesti läpi
Siksakkijammeridrilli: toestopit, yhdellä jalalla, spinnaus, takaperin
Jarrutusta 30 sek etuperin ja takaperin parin kanssa

Venyttely

Drillit
Kahdestaan blokkausta puolitetulla radalla
Kolmestaan blokkausta ja neljäs tulee reunan sweepperiksi
Burrito
BurritoBurrito
Jammerhell

Jäähdyttely
Koripallo