keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Fresaritreenit sunnuntai 25.10.2015



ULKONA:

- Hölkkää, laukka-askelia, ristiaskeljuoksua kenttää ympäri 5min.
- Piirissä x-hyppyjä, hiihtohyppyjä, kädet x-hyppyjä ja jalat hiihtohyppyjä, kädet hiihtohyppyjä ja jalat x-hyppyjä
- Edelleen piirissä hyppelyhaaste: hypitään niin, että oikee käsi ja vasen jalka osuvat toisiinsa sekä vasen käsi ja oikee jalka osuvat toisiinsa vuorotellen, ensin vartalon etupuolella ja sitten vartalon takapuolella ja lopuksi vuorotellen eessä ja takana.
- Noin 10m matkalla rivissä polvennostokävely, polvennostojuoksu, pakarajuoksu, luisteluloikat. Käytiin tekniikat läpi jaa tehtiin jokainen liike kaksi kertaa.
- Tikapuut ensin etuperin kaksi kertaa, sitten etuperin + spurtti kaksi kertaa ja sitten molemmin puolin sivuttain kaksi kertaa
- Luottamusharjoitus kolmen ryhmissä, niin että joka ryhmässä on yksi pöllö ja kaksi fresaria. Yksi seisoo keskellä ja kaatuu vuorotellen eessä ja takana olevaa vasten.

SISÄLLÄ:

20min:
- Jonossa 1. vetää muita jonossa olijoita yhden kierroksen, muut jonossa olijat hyvässä derbyasennossa ja tiukka ote edessä olevan lantiosta, kun kierros on mennyt, menee ensimmäinen viimeiseksi ja seuraava jatkaa vetämistä jne.
- Jonossa viimeinen työntää muita jonossa olijoita yhden kierroksen, muut jonossa olijat hyvässä derbyasennossa ja tiukka ote edessä olevan lantiosta, kun kierros on mennyt, menee viimeinen ensimmäiseksi ja seuraava jatkaa työntämistä jne.
- Paceline
- Pacelinessa pujottelu
- Venyttelyt radalla ohjatusti                                      

5min:
- Steppaukset radan reunasta toiseen, vihellyksestä 30s*2
- Ristiaskeleet radan reunasta toiseen, vihellyksestä 30s*2
- Slalomeja radalla reunasta toiseen, vauhdissa, vihellyksestä, 1min. MENI HYVIN!

15min:
- Kääntyminen: sivuliukua, paikoillaan kääntyminen, vauhdissa kääntyminen 180+360
KAIKKI OPPI!

10min:
- Hypyt: loikka eteen ja loikka sivulle (45,5cm) sekä hyppy esteen yli (15cm) ja apex
LOIKAT MENI KAIKILLA HYVIN, HYPPY ESTEEN YLI ONNISTU HETI KAIKILLA, APEXIA KOKEILTIIN MUUTAMIA KERTOJA JA KAIKKI USKALSI HIENOSTI KOKEILLA VAIKKA EI VIELÄ TAIDOT RIITÄKKÄÄN ONNISTUMISEEN.

15min:
Rata radan ympäri:
- ensimmäisellä kierroksella toestopkävely, t-stop, yhden jalan liuku oikea jalka, pujottelu
- toisella kierroksella toestopjuoksu, aurajarrutus, yhden jalan liuku vasen jalka, pujottelu
- kolmannella kierroksella ankkajuoksu, doublekneeslide, kääntyminen+takaperinluistelu, pujottelu
TEHTIIN KAIKKIA KIERROKSIA KAKSI KERTAA JA HYVIN SUJU KAIKILLA.

10min:
Sirklaus:
- Sirklaus osissa, ensin ulkojalan potkuja, sitten sisäjalan potkuja, sitten sirklausta timantissa
KAIKKI OPPI SIRKLAAMAAN. POTKUISSA OLI VOIMAA JA RISTIASKEL ONNISTUI KAIKILTA.
- Sirklausta radalla ja vihellyksestä knee tap vuorotellen molemmilla jaloilla 1min.

5min:
Jäähyttelyt:
- liu'utaan luistiilla eteenpäin niin, että kaikki eturullat on ilmassa, sekä niin että kaikki takarullat on ilmassa, sekä niin että toisesta jalasta on eturullat ilmassa ja toisesta takarullat ilmassa, molemmin päin




tiistai 27. lokakuuta 2015

Treenit ti 27.10. keskitaso

1.5h

Ulkolämppä (eri postaus) 30min

Sisällä
rata 5min

blokkeri footworkia (lämppää) 5min:
otetaan radalta oma tila, reunasta toiseen askeltamalla HAASTA ITSESI! 1min - tauko - liukumalla (kantapäät yhteen) 1min - tauko - jalkaa raahaamalla (lyhyempi matka) 1min

dynaamiset venyt 3min


Find your brakes! blokkeri ja jammeri, jammeri työntää, jarrut käyttöön 5min


Lateral movement blokkaus: blokkeri & jammeri, jammeri puskee sivuilta ja välillä irrottautuu, ei juketusta. Blokkeri pitää selän suorana ja käyttää selkää blokkaamisessa, ALAS! 10min


qubessa liikkuminen kaistalta kaistalle 10min
qube + jammeri, joka liikuttaa seinää
jammeri ei tee täysillä, vaan haastaa seinää kaistalta toiselle
edessä olevat kommunikoi

qubessa seinän korjaus 10min
jammeri ottaa vauhtia ja tulee keskelle, takablokkerit tekee drop downin. Jarrut päälle valmiiksi!
korjaus: jos jammeri saa olkapään läpi, toinen takablokkeri tekee hitin keskelle 
jos koko yläkropan läpi, backpack eli koko selän hitti
jos jalan läpi, reset heti eteen tai toisen blokkerin jalka eteen ristiin
edessä eli naama jammeriin päin olevat kertoo, mitä pitää tehdä - ohjeistaa takana blokkaavia tekemään hittejä / astumaan 
30sek per jammeri, vaihto - kaikki jammaa ja blokkaa

offensen perusteita: voimaa vastustajan liikuttamiseen 10min
kolmen ryhmät, yksi yrittää liikuttaa blokkeria jota toinen tukee. Voimaa jaloista!


Swede's trap: lukitse vastustaja kyljellä, eli kädet eteen ja jalat taakse. Voi siirtää minne haluat, voit myös nostaa jalkaa ylös. 10min


Väsynyt jammeri -drilli: jammeri jammaa qubeen puskemalla/hittaamalla (ei reunoista) 30sek, sitten tulee oma offensepelaaja takaa ja jammerin pitää sprintata ja yrittää päästä läpi 10min


10min jäähdyttely & venyt
jäähdyttely: takaperin star pass viesti, jokainen menee yhden kierroksen ja tekee star passin seuraavalle
5min venyt ringissä

perjantai 23. lokakuuta 2015

17.10 Keskitason treenit

lämppä:

- omat kierrokset x5

- vislistä juketus liike ("pulujalat" paino enemmnän etummaisilla renkailla ja polvissa jousto)

- kaistoilla edestakaisin sahaamista omaan tahtiin, vislistä sprintti ja tehokas jarrutus ->jatkuu (tähän voi lisätä kaistojen huutelun kehittämään reakointia)
* steppaamalla ja hockey sprintti
* kantapäät yhdessä liukuminen ja toestop sprintti

- vislistä tehdään yhdellä jalalla kyykistyminen, ilmassa oleva jalka takana (muutama sek.) -> ja hockey sprintti perään

Dynaamiset venyt

Drillit:

Seinän hajottaminen ( jammereille ja blockereille)

2:n seinä, paikallaan ja pieni väli


 - kontakti ylävartalolla

*viisto suunta ´+ jalat liikkeessä eli toestoppien käyttö


- kontakti lantiolla.Alkuun otetaan hittausliikettä paikallaan

* tähtää seinän keskelle
* alhaalta lähtee liike voimakkaaseen hittiin + toestoppien käyttö

 rynkytys

 london wall

 * yhdistä ylä- ja alavartalon liikkeet + jalat jatkuvasti liikkeessä
*alhaalta voimanhaku
* vaihada kohtaa/ irtaudu välillä seinästä ottamalla askel taaksepäin


Loppuun: 

sivuliukuminen johon yhdistetään:

* takajalan potku (kuvio liikkeeseen kuin "puolikas sydän ")

* takajalalla käynti, etummainen jalka nousee -

* toestop ravaus


Jos sivuliukumien ei suju harjoitellaan sitä:'

-  yhdellä jalalla liukuminen ja ala kääntämään lantiota  sivulle päin.
-  takaperin yhdellä jalalla liukuminen -> käännä lantiota

-mutkassa kantapäät yhdessä liukuminen

- yhdellä jalalla slalomit auttaa myös!


Venyttelyt




 


sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Alkeiskurssi luistelukerta 5, su 18.10.2015

Ulkona lämpät: 30min
lenkki 15min, lenkillä vammaisjuoksua, polvennostoja, kantapäät peppuun, sivulaukkaa jne.
tikapuilla tikkaus eteenpäin x3, tikkaus ja loppuun sprintti x2
tikapuilla tikkaus sivuttain x3, tikkaus ja loppuun sprintti x2
Pacelinessa pareittain pujottelu juosten, pacelinessa parin kanssa hitit keskellä
Tykkäsivät ihan älyttömästi näistä lämpistä! :) Tikapuut ja paceline oli hyvät!

Sisällä lämpät: 15min
Pacelinessa pujottelu 5min
Yhden jalan liuku (pillistä, pillistä alas) 5min
Makkarat niin, että jalat menee ristiin 5min Tätä voisi ottaa enemmän, auttaa sirklaamiseen

Venyttelyt  5min

Sirklaus 30min
ensin harjoitellaan ulkojalkaa potkimaan vauhtia, sitten sisäjalkaa Sisäjalan potku edelleen haastava
sirklaamista kummankin jalan potkuilla, painotettiin että kunnon syvä derbystance, askeleet kunnolla ristiin ja kurviin nojaamista
Otetaan pöllöt painoiksi, jotka vetää luistelijaa poispäin radan keskikohdasta – pitää nojata enemmän sisälle Tämä oli tosi hyvä, tätä lisää! Näytti auttavan paljon

15min
Hyppyjä & pujottelu: tehdään rata, jossa on hyppy sivuttain (teipeillä väli) 45,5cm ja hyppy kepin yli (jos menee hyvin, niin voi korottaa estettä) ja pujottelu Hypyt meni tosi hyvin! Kunnollista korkeaa estettä ei ollut, kun varastoon ei päässyt. Eli ens kerralle joku kapea keppi mukaan, mistä saa tehtyä korkean esteen!

10min
Harjoitellaan toe stopeilla kävelyä, tötsistä neliö jota mennään eri suuntiin (sivuttain, eteen, taakse) toestopeilla. Tämä ei vielä sujunut kovin hyvin, kaipaa toistoja. Ei siis otettu jammerilähtöjä, koska toe stop kävely ei vielä suju.

Kääntyminen 180 astetta. Tästä käytiin tekniikka ja harjoiteltiin, osalla alkoi mennä hyvin mutta kaipaa vielä paljon harjoitusta. Tärkeintä että ei tulisi leveitä kääntymisiä jalat levällään, ja että toe stoppeja ei käytetä. Halusin ottaa jo tälle kerralle, koska tämä on vaikeaa ja kaipaa paljon toistoja.

Jäähdyttely 15min
Takaperin luistelu – opetellaan ottamaan vauhtia, mennään ympäri rataa. Sitten otetaan paceline takaperin luistellen, jossa kierrätetään hattua taaksepäin ja kun hattu taimmaisella, luistelee eteen hatun kanssa. Takaperin luistelu sujui ihan hyvin, voisi ottaa toistekin kyllä.
venyttelyt

perjantai 16. lokakuuta 2015

Edistyneet 17.10.2015 alkaen

1.     Lämpimät 20-30min

Hännänryöstöhippa

Kierroksia, jonka aikana vihellyksestä..
  • ·        rymistelykiihdytystä ja toisesta vihellyksestä nopea täyspysähdys (vapaavalintainen) 
  •        mahdollisimman äänetöntä liikkumista
  •        nopeaa lateraaliliikettä reunoille, lateraalisesti askeltaen
  •        nopeaa lateraaliliikettä reunoille, ristiin askeltaen
Pareittain.. (tämän voi jättää pois, jos aikataulu kusee)
  •          jammeri puskee, blokkeri kääntyy sivuttain ja ottaa vauhdin pois
  •        jammeri pyörähtää 360, blokkeri 180
Venyt ja vesi 

2.     Drillit: 

20-30min Seinäharjoituksia.. PYSYTÄÄN YHDESSÄ, ei mennä sumppuun!
  • Seinän liikkuminen pillin vihellyksestä 3metriä, mahdollisimman nopeasti ja sit jarru
  • Seinä yrittää pysyä mahdollisimman kasassa, kun jammeri sivuttaisliikkeellä haastaa. Jammeri     yrittää siis rikkoa seinän sivuttaisliikkeellä ns. juoksuttamalla, ei puskemalla! Jammeri voisi pyrkiä siihen, ettei juurikaan osu seinään 

20-30min Defence ja offencen väistö

Radalle laitetaan törppöjä lateraalisesti sisä- ja ulkoreunalle n. 3 metrin välein. Kartioilla katetaan n. puolet radasta. Jammeri saa ylittää kartiot, mutta blokkereiden tulee kiertää ne. Jos blokkeri osuu kartioon, tulee hänen käydä radan ulkopuolella ja palata laillisesti seinään. Treenataan siis seinän kasassa pysymistä, offencen väistöä ja kommunikointia!



3.     Yllärilihaskuntoa ihan koska vaan

Tehdään yllärinä mihin väliin tahansa yhdessä lihaskuntoa esim. 15-25 toistoa, 1-2min tms. 1-2 liikettä kerrallaan.
Esim. sumokyykky, haarahyppely, kieriminen jalat ja kädet ilmassa, persejuoksu, lantionnosto, punnerrus parin kanssa ja läpsy, burbee, vuorikiipeilijä jne. Haastavampia liikkeitä, ei perusjuttuja.


Jäähdyttely ja venyttely pois, koska treenit jatkuu keskitasolla

torstai 15. lokakuuta 2015

Treenit pe 16.10.

Ulkolämppä 30min

Sisällä 1h
rata 5min

Tracking qubessa
- jammeri reunasta reunaan eri kaistoille, qube seuraa

Drive qubessa
- jammeri reunalle, qube kääntyy yhden käännöksen

Jammereille:
miten eri seinistä läpi?
flätti: suoraan täysillä, ei reunoista - tee liikettä seinään
qube: reunoista, hämäys
london: spinni

Jammeridrilli:
seinän takana mahdollisimman paljon liikettä, läpi kun tulee sopiva rako
jammeri käyttää toe stoppeja ja alavartaloa (wiggling) läpi pääsemiseen

Jäähdyttely: jammeri haluaa mennä kapeana - kantapäät linjaan -> työntö takajalalla, puolisydän
venyt 5min

maanantai 12. lokakuuta 2015

Alkulämpät 13.10.2015 alkaen (peruskestävyys, ketteryys, nopeus)



1. Avaavat liikkeet odotellessa porukkaa kasaan.
  • nilkan pyöritys, polvien pyöritys, lantion pyöritys/kallistus, lonkan avaus/sulku, kylkientaivutus, selän kierrot ja pyöristys, kädet rentoina ristiin eteen-taakse, hartioiden ja niskojen pyöritys jne.


2. Peruskuntolenkki n. 15min (syke noin 100-120).
- lenkin aikana eri "juttuja" lyhyen matkaa (komennosta alkaa ja loppuu)
  • polvennostojuoksu
  • harotusjuoksu
  • kantapakaraan juoksu
  • sivulaukkajuoksu jne

3. Kuvitellut tikapuut 5min (piirrä kepillä hiekkaan tai rantakylässä katoksen laatat). Hiekalla useampi suorituspaikka, katoksessa vain yksi (odotellessa esim. erilaisia haarahyppyjä). Tikapuu juttuja voi vaihtaa haastavampiin sitten seuraavaan suunnitelmaan. 
  • perus eteenpäin meno, joka ruutuun (molemmat jalat käy ruudussa), mahdollisimman nopeat jalat ja tasainen työ. Kun tikkaat loppuu, niin noin 5 m sprintti, TÄYSII!!! x3
  • sama mutta sivuttain, eli lähtö tikkaiden sivulta, ei takaa kuten edellisessä. x3

4. Neliö 5min (piirretään hiekkaan tai otetaan kartiot, kartioiden väli noin 3m). Mahdollisimman nopeasti ja rintamasuunta eteenpäin kokoajan. Useampi suorituspaikka. Juoksu eteenpäin, sivuttain oikealle, takaperin, sivuttain vasemmalle. Tähän voi lisätä joskus vaikka vaihteluna keskelle tyypin, jota pitää hitata pystysuorilla.


5. Peiliharjoitus pareittain 5min (piirretään hiekkaan tai otetaan kartiot, kartioiden väli noin 3m). Pareista toinen aina vuoronperään päättää minne kartiolle edetään ja toinen reagoi mahdollisimman nopeasti. Rintamasuunta eteenpäin, katse pariin ja lähtö aina keskeltä. Eli sama kuvio kuin äsken, mutta keskelle kartio lisää.
 

Treenit ti 13.10. keskitaso

1.5h

Ulkolämppä (eri postaus) 30min

Sisällä
rata 5min

blokkeri footworkia (lämppää) 5min:
otetaan radalta oma tila, reunasta toiseen askeltamalla 1min - tauko - liukumalla (kantapäät yhteen) 1min - tauko - jalkaa raahaamalla (lyhyempi matka) 1min

dynaamiset venyt 3min

blokkeri ja jammeri, jammeri työntää, jarrut ei pidä 10min
-> alas ja koko kylki käyttöön, pysäytys jalalla mutta ei kokonaan seis, jalka liikkuu

U / rainbow 10min
blokkerit ja jammeri, kun jammeri lähtee toiseen reunaan, blokkeri työntää toisen eteen. Blokkeri on jammeriin kylki edellä, varo clockwisea. Hyvä ote käsistä.

blokkeriparit ja jammerit, drop down 5min
jammerit lähtee kauempaa, juuri kun jammeri tulee seinään, alas
saman verran voimaa
yksi jammeri tulee 30sek ja sitten vaihto, kaikki käy jammerina

qubessa seinän korjaus 10min
jammeri ottaa vauhtia ja tulee keskelle, takablokkerit tekee drop downin
korjaus: jos jammeri saa olkapään läpi, toinen takablokkeri tekee hitin keskelle
jos koko yläkropan läpi, backpack eli koko selän hitti
jos jalan läpi, reset heti eteen tai toisen blokkerin jalka eteen ristiin
edessä eli naama jammeriin päin olevat kertoo, mitä pitää tehdä - ohjeistaa takana blokkaavia tekemään hittejä / astumaan
1min per jammeri, vaihto - kaikki jammaa ja blokkaa

qubessa driving 15min
jos jammeri pääsee reunalle, ajetaan (drive)! eli reunimmainen työntää seinää, seinä kääntyy
keskimmäinen pysyy paikallaan
jammeri tulee reunoille sopivalla tahdilla, 1min ja vaihto
kaikki käy jammaamassa kaksi kertaa
Tämä on tärkein harjoitus nyt! Että saadaan tämä toimimaan.  Tärkeää on, että edessä eli naama jammeriin päin olevat kommunikoi koko ajan. He myös kommunikoi, milloin pitää ajaa eli "kääntyy" tms. Silloin takaa lähtee blokkeri ajamaan. 
Jos jammeri sahaa esim kaistoja 1-2 niin silloin ei ajeta, vaan qube liikkuu sivuttaissuunnassa. Jos jammeri menee 1:stä 4:een (tai toisin päin), silloin tulee tämä kääntyminen eli ajaminen.

offense yhdessä 20min
takaa:
AJOITUS! sama periaate, olipa omia blokkereita kentällä 2, 3, tai 4
jammeri: jos et saa leadia, rauhoitu ja ohjaa seinä toiseen reunaan, pakota blokkerit kontaktiin, niin monta blokkeria kuin mahdollista (ainakin 2)
omat blokkerit tulee kaksi edestä (estää perään juoksun) ja kaksi sivulta (hittaa yhtä aikaa)
- edestä sama, toisin päin

flättiin offense edestä käyttäen rainbowta, kaksi toiseen ja kaksi toiseen reunaan

10min jäähdyttely & venyt
toinen jalka ilmassa ja koukussa, paketti kasassa - liuku puoli rataa
sitten takaperin luistelu puoli rataa
5min venyt ringissä




sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Fresarit, 4. kerta, 11.10.2015.

Oli tunnin vuoro tällä kertaa. 4 osallistujaa, sirklaamisen voi ens kerralla alottaa selittämään ihan alusta koska kertausta tarvii kuitenki. Ei puhuttu timantista vielä mitään ku ei ehtiny, alotettiin ekaa kertaa sirklaus (oli edellisen kerran suunnitelmassa). Tämän kerran suunnitelmasta jäi paceline-pujottelu pois ku ei ehtiny. 

Ulkolämpässä 15 min hölkkä ja jumppaa:

  • polvennosto ja kantapäät peppuun
  • lantion avaus ja sulku
  • nostellaan jalkoja vuorotellen eteen ja kurotellaan sormilla varpaita (toy soldiers)
  • grapevines, se ristikkäin askellus kummallekin sivulle. Ensin jalka ristiin edestä, sitten takaa.
  • luisteluasentoa vasen ja oikea (eli luistelukulmahyppyjä ilman sitä hyppyä)
  • askelkyykky taaksepäin
  • sprintti x 3
  • venyt
Sisälämppä: (10-15min)
  • naama seinää vasten derbystancessa, askellus vasemmalle ja oikealle niin ettei pää heilu ylös-alas eikä eteen-taakse
  • tötsiä keskelle rataa peräkkäin koko radan pituudelta, pujotellaan käyttäen painonsiirtoa hyväksi kuten slalomeissa, mukaan myös samanlainen pumppausliike
  • yhden jalan liukumista, pillistä (tämä parani hienosti kun vislasin kun pitää liukua ja kun pitää lopettaa, ensin lyhyitä pätkiä ja siitä pikkuhiljaa pidentäen liukuja)
Sirklaus: (25 min)
  • ensin harjoitellaan ulkojalkaa potkimaan vauhtia, sitten sisäjalkaa (tämä oli haastavaa, varsinkin sisemmän jalan potku)
  • sirklaamista kummankin jalan potkuilla, painotettiin että kunnon syvä derbystance, askeleet kunnolla ristiin ja kurviin nojaamista (ristiaskellus ja nojaaminen haastavaa, tarvii kertausta)
Hypyt: (5min)
  • luistellaan sisäreunalla teipin vieressä, yhdestä vislistä hyppy teipin yli (vuorotellen kumpiki puoli) ja kahdesta vislistä hyppy tasajalkaa 
Viivajuoksu: (3min)
  • sprintti törpölle ja aurajarrutus, toinen sprintti ja aurajarrutus, käännytään ympäri ja sprintti alkuun, loppuun double knee slide. Pari teki loppuun t-stopin ku polvareista jäi jälkiä. 
Jäähy: (10min)
  • vuorotellaan rauhallista luistelua, heijaava kyykkyliike jossa kädet heiluu mukana, jalkojen tömistelyä, kaikki luistellen. Lopuksi peilileikki ja venyjä

lauantai 10. lokakuuta 2015

Lauantai 10.10. keskitaso + edistyneet 2 h

Pienen porukan treeni, 4 luistelijaa. Voi rakentaa myös isommalle porukalle.

Lämppä:

  • Viisi rivakkaa omaa kierrosta väärään suuntaan, etuperin 5 ja takaperin 5
  • Six stride hell, eli pillistä kuusi sprinttiaskelta, väärään suuntaan
  • Kääntymiset, yhestä vislistä 180 astetta, kahdesta vislistä 360 astetta. Väärään suuntaan, rivakkaan tahtiin.
  • Tekniikkarata: Siksakissa törppöjä jotka pujotellaan siten että luistellaan etuperin törpölle, tiukka jarru(tyyli vapaa), seuraavalle törpölle, tiukka jarru, jne.  Lopussa sirklataan tiukasti törpön ympäri, jalat tikkaa sirklausta koko ajan. Samalla radalla toinen versio: etuperin luistelu törpölle, tiukka jarrutus(tyyli vapaa), väärinpäinluistelu seuraavalle törpölle, tiukka jarru, jne. Viimeinen törppö kierretään ympäri, käännytään väärinpäin luisteluun ja luistellaan takaperin jonon perälle. Tämän kuvan pohjalta: https://coachnielsen.files.wordpress.com/2009/09/forward-back.jpg
Eka drilli:
  • Mainey-leirilta tuttu drilli: jammeri työntää blokkeria etuviistoon, blokkeri tiukasti iholla. Puolessa välissä rataa jammeri kääntyy rullien varassa toiseen suuntaan, ponnistaa taaksepäin blokkerista että saa tilaa ja kiihdyttää täysiä blokkerin ohi. Pareittain, muutama minuutti jonka jälkeen parit vaihtaa roolia. Vaihdettiin myös pareja. 
Toka drilli :
  • 3 blokkeria asettuu suoran pituudelle perätysten, jammeri tulee mutkasta ja jukettaa kaikkien ohi. Blokkeri saa tehdä vain yhden lateraaliliikkeen estääksen jammerin. Tätä voi vaikeuttaa pienentämällä blokkereiden välejä. Vaikeutettiin myös siten, että tehtiin sama mutkassa. Kolmas vaihtoehto voisi olla että kavennetaan rataa jolloin enemmän haastetta jammerilla.
Kolmas drilli:
  • Offensea jamulle. Kaks blokkeria seinässä, yksi offense-pelaaja auttaa oman jammerin läpi. Tehtiin auttamista seinän edestä ja takaa, sekä siten että ensin offense seinään ja sitten jammeri tai toisinpäin. Offense tekee yhden auttamisen, suodattuu taakse ja vastablokkereiden pitää muistaa sillata.
Lopuksi 3+1, yksi jammaa kaikkia vastaan yhden minuutin. Tämä jäi kesken kun tuli kovaa tälliä, lopetettiin treenit siihen kun aikakin oli lopuillaan.

tiistai 6. lokakuuta 2015

Alkeiskurssi luistelukerta 3, su 4.10.

Alkeiskurssi luistelukerta 3, su 4.10.

Ulkona:
- Hölkkää 10min.
- Reisi-ja hartiahippaa
- Kenkäderbyä 1min jameilla, niin että kaikki sai olla jammereita vuorollaan. (2 joukkuetta, molemmissa jammeri ja 3 blokkeria.)

Sisällä:
(Päästiin alottamaan treenit 20 min. myöhemmin kun oli tarkoitus, joten ei ehditty kaikkea!)
- Alkulämppä: luistellaan rataa ympäri, yhdestä vihellyksestä aurajarrutus, kahdesta vihellyksestä t-stop
- Slalomit: ensin tehtiin painonsiirtoja paikoillaan, sitten painonsiirtoja eteenpäin luistellessa, sitten slalomeita radan laidalta toiselle. Tämä oli haastavaa, joten laitoin neljä tötsää koko salin pituudelle siksakkiin ja pujoteltiin niitä korostaen painonsiirtoa, sitten sama pareittain, sitten vielä yksin ja sen jälkeen taas radalla laidalta toiselle ja nyt onnistu jo paremmin.
- Yhden jalan liuku suoralla sekä kaarteessa. Tämä vaatii vielä harjoittelua!
- Loppuviesti: Kaksi jonoa, jonon ekalla jammeripipo, luistellaan vuorotellen radan ympäri, radalla aurajarrutus, pujottelua slalomeilla, t-stoppi, sitten jonon viimeiseksi ja jammeripipo kulkee jonon läpi jonon ekalle ja kun pipo on päässä jonon ekalla, saa se lähteä kiertämään rataa.