Näytetään tekstit, joissa on tunniste blokkeri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blokkeri. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Blokkeri- ja jammerilämpät marraskuu 2017

Lämmittelyt toteutetaan siten, että blokkereilla ja jammereilla on kaksi vaihtoehtoa. Joka toisissa treeneissä tehdään ensimmäinen ja seuraavissa toinen vaihtoehto.

Että lämppiin ei menisi niin kauan aikaa, tehdään jammeri- ja blokkerilämpät yhtä aikaa. Pivotit voi olla jammerilämpissä välillä. Tehdään nyt kisakauden loppuun asti näin, sitten voi olla blokkereillekin taas enemmän jammerijuttuja. Nyt pitää riittää aikaa myös yhteisiin drilleihin enemmän.

Yhdessä tehdään ne asiat, mitkä on merkitty yhdessä tehtäväksi. 



Jos ulkolämppää ei ole, lisätään alkuun: 

2min hippa (haarahippa, takaperin hippa, töpselihippa.. jne.)
1min toinen jarruttaa auralla ja toinen puskee edgeillä takaperin (pyllyt vastakkain) jarruttajaa eteenpäin



Blokkerit

1. vaihtoehto: Reunat 
- tavoite kaikissa: lantio pysyy radan suuntaisesti, ei käännetä persettä / kylkeä, ja silti ehditään reunalle säpäkästi

Lateraaliliike, kopioidaan edessä olevan liikkeitä.  Yritetään reagoida mahdollisimman nopeasti. Pareittain, toinen ohjaa ja toinen seuraa RÄJÄHTÄVÄ, aika on lyhyt. 30sek x 2, välissä ohjaaja vaihtuu

Lateraaliliike, sijoitutaan radalle niihin kohtiin missä triangelin takapyllyt on -> siitä liike reunalle. Pillistä, 1min x 2 (vaihda reunaa välissä) RÄJÄHTÄVÄ, askellus raivolla ja lantio pysyy silti eteenpäin

Lateraaliliike triangelissa, frontti huutaa “inside” tai “outside” -> reunalla oleva blokkeri käy blokkaamassa reunan KIINNI (frontti tarkistaa, jos ei ole kiinni niin huutaa "vielä" tms.) -> sitten takaisin keskelle

(Jammerien kanssa) Triangeli keskellä rataa, sellaisessa asemassa että pystytte blokkaamaan keskelle tai reunalle tulevan jammerin. Jammeri menee jommalta kummalta reunalta, blokataan reuna kiinni ja jatketaan pelaamista siitä, max. 6 metriä. 
Jos jammeri näkee, että seinä on liian leveä eli reunoja yritetään pitää kiinni sillä, että keskellä on tilaa, niin rankaise ja paukauta keskeltä suoraan fronttiin. 


2. vaihtoehto: Vauhti pois, liikkeestä seis
- tavoite kaikissa: kovat jarrut, ei liirausta

Pareittain, toinen lähtee liikkeelle ja toinen sprinttaa eteen -> jarrutus (molemmat tekee 3 kertaa)

Kolmestaan, yksi lähtee liikkeelle ja kahdestaan sprintti & seinä eteen -> puoliaura, jarru (2 kertaa, vaihto, kolme vaihtoa)

Triangelina sprintti -> jarru  (pillistä, 3-6 kertaa)

(Jammerien kanssa) Pillistä jammeri lähtee, seinä sprinttaa kartiolle/viivalle, ja sitten jarrut ja blokkaus


Jammereille


1. vaihtoehto: Reunat
Liike toiselta reunalta toiselle ja eteenpäin
Opetellaan ottamaan vauhtia takajalalla 
https://www.facebook.com/miraclewhipstraining/videos/1916442955040303/ 

Blokkerien kanssa: Yritetään mennä reunoilta, vaihdetaan reunalta toiselle.
Jos jammeri näkee, että seinä on liian leveä eli reunoja yritetään pitää kiinni sillä, että keskellä on tilaa, niin rankaise ja paukauta keskeltä suoraan fronttiin. 

2. vaihtoehto: Kikkailu

Harjoitellaan ensin toe stop pyörähdystä
T push takablokkerin ohi + toe stop pyörähdys frontin ohi

tiistai 22. elokuuta 2017

Treenit viikko 34 ja 35

Teemat:
aurajarrutus ja lateraaliliike
työntäminen / 1vs1 kamppailu blokkerien vällillä
offence

Tiistai 22.8. ja torstai 24.8.

Lämpät sisällä
juoksu
sivuloikat
siksak juoksu
polvien nostot
kantapäät peppuun
mato
reisihippaa 3x1min, parit vaihtuu
tikastreeniä https://youtu.be/VE9K9w6rOmM
avaavia liikkeitä

Salissa:

Lämpät 10min

Takaperin hippa 2min
Aurajarrutus yhdestä vihellyksestä, kahdesta toe stop turn, 2min
Blokkerit sisä/ulko liike pillistä, jammerit rataa ympäri pyörähdyksiä ym., 2min x 2
Dynaamiset venyt 3min


Tekniikka 25min

Lateraaliliike törpöillä, haetaan lonkkien aukaisua 2x2min
Pareittain, jammeri hittaa ja blokkeri ottaa hitin vastaan, aura heti päälle 2x1min  lisätty torstaille
Aura + lateraali, 1 blokkeri ja kaksi jammeria jotka on radan reunoilla: jammeri hittaa ->  blokkeri aura -> blokkeri lateraaliliike toiseen reunaan -> jammeri hittaa jne. - 2min, niin monta kertaa että kaikki on ollut blokkereina
Sama kuin äskeinen, lisätään pallon heitto ja vastaanotto (tämä vain kokeneille, jos ei ole kokenut tai lateraaliliike ei mene vielä sujuvasti, niin voi jatkaa ilman palloa)


Kontakti 15min

Offence-kontakti: siksakissa radalla, viimeinen lähtee etenemään ja työntää jokaisen ulos radalta. Tavoite lukottaa ja työntää ulos, mutta ei mennä itse ulos. Työnnettävä tyyppi saa laittaa vastaan. 2-3 kierrosta.
Sitten 2-3 kierrosta niin, että tehdään lukko/pito toisin päin, eli perse edellä. Lukotettava tyyppi yrittää päästä pois lukosta. (tässä kannattaa pitää jalat leveällä, että lukotettava ei pääse karkuun)


Pelillinen drilli 20min

3-4 blokkeria + jammeri, loput blokkerit on radalla offencena, joka lähtee liikkeelle kun jammeri koskee

https://www.facebook.com/starpassfitness/videos/1606190852755590/?hc_ref=ART8-TlUwGYSFCtN0Qq6IgxeC54l5MinZ-knPV-EE2qpzAFjrbfgH0xMk1c5tkRGpvg

Loppuun pari jäähdyttelykierrosta, venyttelyrinki ja kuulumisten vaihto :)


maanantai 14. elokuuta 2017

Treenit 14.8., 15.8. ja 17.8.


MA
Ulkolämpät
Juoksu 15min, juoksuvetoja 10x25m, venyt

Sisällä:
kapteeni käskee ei-derbysuuntaan
jokainen rullaa radalla, hyppyjä: yksi vihellys eteenpäin, kaksi vihellystä sivuttain

Dynaamiset venyt

Edget ja toe stopit sujuvasti käytössä, vaihtelu näiden välillä
- askeleet edgeillä, toe stopeille hyppy taakse
- rullaamisesta toe stopeille
- ympyrä törpöillä, siirtyminen edgeiltä toe stopeille


TI
Ulkolämpät
Juoksu 15min, tikasharjoitus https://youtu.be/VE9K9w6rOmM , venyt

Sisällä:
takaperinluistelu hippa
kapteeni käskee ei-derbysuuntaan
jokainen rullaa radalla, hyppyjä: yksi vihellys eteenpäin, kaksi vihellystä sivuttain

Dynaamiset venyt

Edget ja toe stopit sujuvasti käytössä, vaihtelu näiden välillä
- askeleet edgeillä, toe stopeille hyppy taakse
- rullaamisesta toe stopeille
- ympyrä törpöillä, siirtyminen edgeiltä toe stopeille

1 vs 1 skillsit
- blokkaus yksin etu- ja takaperin, niin että jammeri lähtee kiinni blokkerista
- 90 asteen kulmissa kääntyminen

Pelillinen drilli
Yksi blokkaa yksin jammeria (jammeri lähtee puskemalla), toinen blokkeri apuun, kolmas apuun -> jammeri saa alkaa jukettaa, neljäs apuun ja blokkaamista, kunnes vihelletään poikki
Otettiin mukaan myös törppö, mistä pitää alkaa sillata!


TO

Ulkolämpät
Juoksu 15min, tikasharjoitus https://youtu.be/VE9K9w6rOmM , avaavat liikkeet

Sisällä:
takaperinluistelu hippa
kapteeni käskee ei-derbysuuntaan
jokainen rullaa radalla, hyppyjä: yksi vihellys eteenpäin, kaksi vihellystä sivuttain

Dynaamiset venyt

Edget ja toe stopit sujuvasti käytössä, vaihtelu näiden välillä
- askeleet edgeillä, toe stopeille hyppy taakse
- rullaamisesta toe stopeille
- ympyrä törpöillä, siirtyminen edgeiltä toe stopeille

Kiinniotto ja pitäminen
- jammeri tulee ulkolinjaa, blokkeri leikkaa eteen -> kiinniotto, kontaktin vastaanotto
- uudemmat tekee eteen astumalla (turvallisempi!), kokeneemmat voi tehdä myös pyörähtämällä / D-cutilla. Jos sujuu hyvin, niin kaikki voi kokeilla D-cuttia (alussa uudet rauhallisesti). Jammerit muistaa myös säätää oman vauhdin ja voiman sen mukaan, miten kokenut blokkeri on!

Pelillinen drilli:
Yksi leikkaa jammerin eteen, toinen blokkeri apuun, kolmas apuun -> jammeri saa alkaa jukettaa, neljäs apuun ja blokkaamista, kunnes vihelletään poikki
Laitetaan törppö, minkä kohdalta pitää viimeistään alkaa sillata





tiistai 4. huhtikuuta 2017

Sisälämpät huhtikuu 2017


Yhdessä: 

Jonossa sprintti (tehty HRDn leirillä) (voi olla kaksi jonoa, jos paljon porukkaa)
Insidessa jono josta viimeinen sprinttaa eteen ja jarruttaa / astuu tiiviisti jonon eteen, seuraava lähtee heti perään. Tehdään 1-2 kertaa jonon pituudesta riippuen.

Jonossa (tai kahdessa, jos paljon porukkaa) liikuen melko kovaa radalla ja pillistä ensimmäinen jonosta lähtee sprinttaamaan radan ympäri.
Jos porukkaa on paljon, voi olla hitaampi ja nopeampi jono erikseen. Tarkoitus, että jono menee sellaista vauhtia että sen kiinni saaminen on haastava.

Resetointiharjoitus: Valitaan 3-4 hlö ryhmät. Mennään pakassa eteenpäin kovaa vauhtia rataa ympäri kaikki sekaisin. Vislistä pitää tehdä seinä oman ryhmän kanssa niin, että ensin on 2 persettä ja sitten frontti (ja nelonen, jos neljä). Huomioidaan myös hajurako, eli oman seinän hajurako muiden kanssa!


Dynaamiset venyt 



Blokkerilämpät

2x30sek kasia coneilla, yksi oikeinpäin ja yksi "väärinpäin",

3krt kahdella blokkerilla jammerin isku ja jammerin liikkuminen tästä 


triangelissa kaistojen liikkuminen 3x30 sek ja vislistä rako kiinni, 

Homebreaker




Jammerilämpät


Keskitaso

Toe stopeilla pareittain, toinen ohjaa ja toinen seura, 2x 1min

Spinnaus blokkerin ohi, pareittain eli vuorotellen spinnaus 

Ulos jouduttua nopeasti radalle palaaminen, pareittain toinen laittaa pihalle ja jammeri palaa laillisesti ja nopeasti radalle
TAI kolmestaan, toinen laittaa pihalle ja toinen kierrättää



Edistyneet

Spinnaus kahden blokkerin ohi, blokkerit liikkeessä
- tarkoitus tehdä spinnejä "luovasti"

Rakoihin hyökkääminen, räjähtävyys
Kahden seinä johon pusketaan, sitten mennään insidesta kun se aukeaa

Pyllyn yli hyppääminen toe stopeilla




Yhdessä: 
Jammeri työntää triangeliin 30 sek ja jukettaa


sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Sisälämpät maaliskuu 2017


Yhteiset:

Hippa: hippa päättää miten edetään (takaperin, toe stopeilla, makkaroilla, yhdellä jalalla jne.) eli hippa vaihtuu koko ajan 2min

Luistelua radalla, vihellyksestä 180 käännös, kahdesta vihellyksestä vaihtuu suunta (derbysuunta / ei derbysuunta) 1min30sek
(Edistyneiden treeneissä saa viheltää ihan rivakkaan tahtiin)

Offence-hitit: siksak -jono paikallaan, viimeinen lähtee hittaamaan astumalla eteen – vie paikka! Seuraava askel heti perään
(Tässä voi jakaa porukan kahteen jonoon, jos on porukkaa esim. yli 10 - menee nopeammin. Riittää, että kaikki tekee kerran, koska tätä toistetaan joka treeneissä niin toistoja kyllä tulee.)

Dynaamiset venyt


Blokkerilämpät:

- Lateraalisti yksin liikkumista "väärinpäin" 2x30 sek
- Kahdestaan lateraalisti liikkumista, insiden puolimmainen kommunikoi kaistan 2 x 30 sek
- kahdestaan blokkaus + jamu: droppaus ja jamu työntää
(- Triangeli + jammeri 1) jammeri haastaa kaistoilla 2) jammeri haastaa kaistoilla ja pakittaa)
- Homebreaker: kaksi tai kolme blokkeria, joihin yksi offencepelaaja "hyökkää" ja nämä yrittävät pysyä seinässä yhdessä


Jammerilämpät:

Keskitason + edistyneiden treenit

kunto:
Sprintit toe stopeilla tai edgeillä, kunnon luisteluliike sen jälkeen, pari jarruttaa käyttäen kuminauhaa
Jokainen tekee 3-4 kertaa

seinän ohjaus & jarru, kahden seinä (seinä resetoi aina keskelle):
ohjataan seinä toiseen reunaan, seinän taakse jarrutus (hockey stop tai toe stop), vaihto toiseen reunaan
vaikeustasoa voi nostaa siten, että blokkerit saa blokata jarrutuksen jälkeen

hitit: kahden seinään olkapäähitti
Hitti olkapäällä perseeseen, joka on taempana


Edistyneiden treenit

kunto:
pari jarruttaa edgeillä tai toe stopeilla takaperin blokaten, sivuttain puskeminen sirklausaskelia käyttäen
molemmat puolet

SLL -pyörähdys toe stopilla:
https://youtu.be/3hT2PxfqEOE?list=PLgt96IetJvxKDQJvm_AKPQRqRd_ucD7dv&t=2143

juketus – seinä – kiinniottaja:
juketetaan yhden blokkerin ohi (tässä voi olla myös törppö, jos ei riitä pelaajia), hitataan / pusketaan kahden seinä, viimeinen blokkeri ottaa rinnalla eli ohi juketetaan/spinnataan