Ulkolämpät
Sisälämpät jammeri ja blokkeri
Blokkausta kolme + 1
Yksi blokkeri on aluksi edessä (offensessa, tekee oikeasti hitin) ja tulee sitten taakse neloseksi sweeper -tyylisesti
Jammeri aloittaa samalla kun nelonen lähtee taakse, eli nelosen pitää katsoa milloin on sopiva kohta tulla kaistalle
Offence yksin:
Iiris
- jammeri puskee esim. insidessa, blokkeri tulee insideen, jammeri jukettaa outsideen jolloin blokkeri siivoaa insiden
Blokkerit ripoteltu hajalleen neliöön, yksi offenceblokkeri aloittaa joko pakan edestä tai takaa
- jammeri näyttää meneekö itse ensin, vai meneekö blokkeri ensin
Offence yhdessä:
Siltaus edessä, siitä offence takana olevalle jammerille
Blokkerit hajallaan, blokataan vastajammeri ja sitten omalle offence
- 3 mustaa ja valkeaa blockeria radalla sekaisin (blockaus alue merkkinä). Jammerit lähtee kauempaa.
- samasta vislistä lähtee jammerit ja blockerien tehtävä on muodostaa nopeasti seinät ja ottaa jammeri vastaan.
*Tärkeintä on että 2 persettä on aina jammerin edessä, sitten frontti.
* pakan taju; blockerit huolehtii ettei hajota pakkaa muodostaessa seinää
Venyttelyrinki, käydään läpi onnistumiset
sunnuntai 12. maaliskuuta 2017
perjantai 10. maaliskuuta 2017
5.3 Edari+keskitaso
Lämppä
-pienet swooppaukset- makkarat, matala asento pysyy
- yhden jalan pujottelu
- swooppaukset reunoille
- swooppaukset takaperin
- toestopeilla reunoilta reunoille; ristiin -tai vierekkäin askellus. Rullilla pysäytys reunalla.
Lateraaliliikkeet pareittain:
- t-liuku, inside kommunikoi kaistat, 1minx2
- käännösliuku reunalta reunalle, 1minx2
Jarruttelut parin kanssa. Pari työntää eteenpäin x2
dynaamiset venyt
Blockaustekniikkaa
2:n seinässä otetaan jammeri vastaan. Jammeri iskee voimalla seinän keskelle. 3x sama jammeri, sitten vaihtaa seinää.2:n seinä. Jammeri iskee voimalla seinän keskelle ja jatkaa puskemista. 3x sama jammeri. (merkit radalla)
2:n seinä. Jammeri iskee voimalla seinän keskelle ja saa tehdä mitä haluaa. 3x sama jammeri. Kapeampi rata tässä.
huomiot blockereille:
- Alas meno kun jammeri on iskeytymässä. Ei liian aikaisin
- Jarrut valmiina (ei kuitenkaan jäkitetä valmiina kun jammeri iskee seinään. Muista rentous! Hyvät edget.)
- Yläkroppa ei käänny, vaan suorana ja core tiukkana.
- Lantio suorana eteenpäin
- etsikää parin kanssa sopiva kohta miten saatte seinän mahdollisimman kiinni. (pituusero vaikuttaa, eli lantiot vierekkäin ei toimi kaikilla)
Jammerit:
- Lataa täysi voima. Ponnista alhaalta ja iske sivuttain oik./tai vas. lantio edellä
- Hyvä pito keskivartalossa (taspaino säilyy)
- Tähtää seinän keskelle. Jos rakoilee ja seinä on eri tasoilla, niin käytä tasoeroja hyväksi iskussa.
3 + front control
jammeri iskee vapaasti seinän keskelle (1-2, 2-3) ja frontti liikkuun tukemaan seinää.
- frontti keskellä seinää. Ei tarvitse välttämättä pitää kiinni blockereista , vasta kun jammeri iskee seinään.
- frontin asento; selkä suorana, jaloista alas.
- frontti kommunikoi kaistan mihin jammeri iskee.
Seinät hajalla
- 3 mustaa ja valkeaa blockeria radalla sekaisin (blockaus alue merkkinä). Jammerit lähtee kauempaa.
- samasta vislistä lähtee jammerit ja blockerien tehtävä on muodostaa nopeasti seinät ja ottaa jammeri vastaan.
*Tärkeintä on että 2 persettä on aina jammerin edessä, sitten frontti.
* pakan taju; blockerit huolehtii ettei hajota pakkaa muodostaessa seinää
- haastetta: blockerit makaa maassa.
tiistai 7. maaliskuuta 2017
Edistyneet ti 7.3.2017
Ulkolämpät
Sisälämpät
Teema:
Aloitukset
Käydään läpi keskustellen uudet aloituskuviot:
- Häiritsijä (edestä tai takaa)
- Tui Lyon / höyryjuna
- Rose / kaksi auttaa
(toki myös vanhoja saa käyttää, ei ole pakko käyttää näitä)
Aloituksia
- 1min aikaa kummallakin tiimillä tahoillaan sopia mikä kuvio tehdään, sitten toteutus
- Jami loppuu siihen, kun molemmat jammerit läpi (vetäjä lopettaa jamin viheltämällä) - huom! Tässä voi välillä tehdä källiä, eli ei lopetakaan jamia siihen ja katsoo onko porukka valmiina jatkamaan jamia
- Jokaisen aloituksen jälkeen käydään nopeasti läpi, mitä molemmat teki ja onnistuiko se, miksi onnistui / miksi ei
- Kun alkaa sujua, vetäjä huutaa aloituksen jälkeen randomilla blokkereille rankkuja -> blokkerin pitää käydä boksissa (asetetaan boksi johonkin nurkkaan penkille) tekemässä 10 punnerrusta, sitten takaisin
Scrimmausta 15min
1min välit jamien välissä, jokaisen jamin lopussa vetäjä kertoo montako blokkeria kummallakin on kentällä. Vetäjä päättää, onko molemmilla joukkueilla kaikki blokkerit kentällä, vai aloittaako osa boksista. Boksista aloittavat kellottaa jamin alusta 10sek itselleen ja tulee sitten peliin.
Jäähdyttely + venyt

maanantai 6. maaliskuuta 2017
Ulkolämpät maaliskuu 2017
Ulkolämppä 1
Hölkkä 15min
Pareittain:
Reagointi parin liikkeisiin:
- toinen on johtava, eli päättää mihin suuntaan liikkuu (eteen, taakse
ja sivuille). Pari seuraa liikkeitä ja pysyy koko ajan vastapäätä lähellä
paria.
Tässä derby asento ja tehdään nopeaa liikkumista.
2x 1min
Nopeusharjoitus, pari näyttää kädellä toisen
takaa mihin kohti hitataan (lantio / olkapää)
1min ja roolien vaihto
1min ja roolien vaihto
Parijonot, joista lähtee parit derbystancessa eteenpäin,
käy välillä keskellä.
- keskellä ensin kierto ja puolen vaihto parin kanssa x2
-sama kuin edellinen, mutta keskelle liikkuminen
ristiaskelilla x2- keskellä hyppy ja hitti x2
Yhdessä:
Tikutusta. 1 visli -tai/taputus: korkea jännehyppy, 2 visliä/taputus: 180 käännös hyppy, 3 visliä/taputus: kyykkyyn.
2x 1-2min
Tasapainoliikkeet:
- Tehdään liikkeet putkeen ilman
taukoja ja sitten vaihdetaan jalkaa. Yläkropassa kunnon pito. Kädet saa liikkua
mukana. Tehdään 2 kertaa molemmat jalat.Tasapainoliikkeet:
-eteen ja taakse heilautus x10
- sivuille heilutus x10- lonkan avaus, nopeana auki-kiinni liikkeenä x10
+ nivelten pyörittelyt tai avaavia liikkeitä
Ulkolämppä 2
Hölkkä 15min
Juketus ja siihen reagointi:
Parit lähtee lyhyehkön välimatkan päästä hölkkäämään toisiaan kohti.
Parien ollessa lähellä, toinen pareista tekee juketuksen ja sprinttaa oikealle
tai vasemmalle.
Parin pitää reagoida juketukseen ja juosta samaan suuntaan.
*Tämän voi tehdä myös ilman välimatkaa, eli ollaan vastakkain ja pari lähtee
tekemään juketusta paikoiltaa ja pari seuraa.
2x 1-2 min
2x 10/per jalka. Askelkyykky taakse. Askellus pitkälle taakse ja eteen polven nosto korkealle. Yhtenäisenä liikkeenä, eli polven noston jälkeen askellus taakse.
2x 10 drop squat . Lähdössä jalat hartioiden leveydellä.
Pudottaudutaan kyykkyyn ja pysytään hetki kyykyssä. Ponnistetaan hypyllä ylös.
2x 10 käsinen nostot suorana sivuille, olkapäiden tasalle. Pari vastustaa nostovaiheessa ja laskuvaiheessa vastustat parin työntöä alas.
2x 20 sama kuin edellinen, mutta käsien nostot suorana eteenpäin.
2x 30s/per jalka. Yhden jalan kyykkypito pareittain. Nostetaan toinen jalka reiden päälle lepäämään. Mennään kyykky asentoon ja pidetään parin kanssa käsistä kiinni. Keskivartalossa pito ja selkä suorana.
+ nivelten pyörittelyt tai avaavia liikkeitä
sunnuntai 5. maaliskuuta 2017
Sisälämpät maaliskuu 2017
Yhteiset:
Hippa: hippa päättää miten edetään (takaperin, toe stopeilla, makkaroilla, yhdellä jalalla jne.) eli hippa vaihtuu koko ajan 2min
Luistelua radalla, vihellyksestä 180 käännös, kahdesta vihellyksestä vaihtuu suunta (derbysuunta / ei derbysuunta) 1min30sek
(Edistyneiden treeneissä saa viheltää ihan rivakkaan tahtiin)
Offence-hitit: siksak -jono paikallaan, viimeinen lähtee hittaamaan astumalla eteen – vie paikka! Seuraava askel heti perään
(Tässä voi jakaa porukan kahteen jonoon, jos on porukkaa esim. yli 10 - menee nopeammin. Riittää, että kaikki tekee kerran, koska tätä toistetaan joka treeneissä niin toistoja kyllä tulee.)
Dynaamiset venyt
Blokkerilämpät:
- Lateraalisti yksin liikkumista "väärinpäin" 2x30 sek
- Kahdestaan lateraalisti liikkumista, insiden puolimmainen kommunikoi kaistan 2 x 30 sek
- kahdestaan blokkaus + jamu: droppaus ja jamu työntää
(- Triangeli + jammeri 1) jammeri haastaa kaistoilla 2) jammeri haastaa kaistoilla ja pakittaa)
- Homebreaker: kaksi tai kolme blokkeria, joihin yksi offencepelaaja "hyökkää" ja nämä yrittävät pysyä seinässä yhdessä
Jammerilämpät:
Keskitason + edistyneiden treenit
kunto:
Sprintit toe stopeilla tai edgeillä, kunnon luisteluliike sen jälkeen, pari jarruttaa käyttäen kuminauhaa
Jokainen tekee 3-4 kertaa
seinän ohjaus & jarru, kahden seinä (seinä resetoi aina keskelle):
ohjataan seinä toiseen reunaan, seinän taakse jarrutus (hockey stop tai toe stop), vaihto toiseen reunaan
vaikeustasoa voi nostaa siten, että blokkerit saa blokata jarrutuksen jälkeen
hitit: kahden seinään olkapäähitti
Hitti olkapäällä perseeseen, joka on taempana
Edistyneiden treenit
kunto:
pari jarruttaa edgeillä tai toe stopeilla takaperin blokaten, sivuttain puskeminen sirklausaskelia käyttäen
molemmat puolet
SLL -pyörähdys toe stopilla:
https://youtu.be/3hT2PxfqEOE?list=PLgt96IetJvxKDQJvm_AKPQRqRd_ucD7dv&t=2143
juketus – seinä – kiinniottaja:
juketetaan yhden blokkerin ohi (tässä voi olla myös törppö, jos ei riitä pelaajia), hitataan / pusketaan kahden seinä, viimeinen blokkeri ottaa rinnalla eli ohi juketetaan/spinnataan
HRD All Stars leiri Joensuussa 3.-4.3.2017
3.3.2017
Day 1
Quick warmup
-Lorrae lateral push, focus on facing forward and staying on the track. (4x1min)
-Seppo (using Lorrae lateral push technique) (2x3min)
DROP 2 wall
-Drop w/2 on whistle (2x 1min)
-Drop w/2 + Jammer hit (focus on staying level w/each other, dropping low, breaks on, hips square to the track)
-Drop w/2 + jammer hitting and pushing 10ft (focus on controlling jammer, staying square to the track, try not to turn hips or do the “barn door”)
- Drop w/2 + jammer hitting and pushing 10ft (focus on pinning jammer and leaning out)
DROP 3 wall
-Drop w/3 + Jammer hit (focus on staying level w/each other, dropping low, breaks on, hips square to the track)
-Drop w/3 + jammer hitting and pushing 10ft (focus on controlling jammer, staying square to the track, try not to turn hips or do the “barn door”)
- Drop w/3 + jammer hitting and pushing 10ft (focus on pinning jammer and leaning out)
DROP (3+1 ) wall
-(3+1) wall + jammer hits either lane 2 or 3 and pushes 10ft (focus on brace and closing holes)
-(3+ delayed 1) + jammer hits middle and pushes 10ft (focus on pinning)
-(3+ delayed 1) + jammer hits anywhere first and pushes 10 ft (focus on pinning)
Extra
Burrito- brace hits jammer out.
Burrito- bait and switch
Burrito- edge person steps off to make room for hit
Day 2
Warmup
Lorrae’s warmup (Tiina will lead)
Lateral stepping offense
Offense technique in a line static
Offense technique in a line moving
Offense technique in a line turning
3 wall + jammer (offense uses ping pong sing song)
Up up up
-3 wall in front, 3+1 in back (w/jammers, back jammer onliy pushes, front can do whatever they want provided offense is there) *focus on up up up to do offense
-3 wall in front, 3+1 in back (w/jammers, back jammer onliy pushes, front can do whatever they want provided offense is there) *focus on up up up to do offense and switch to protecting wall
-3 wall in front, 3+1 in back (w/jammers, back jammer onliy pushes, front can do whatever they want provided offense is there) *focus on up up up to do offense w/ 4th opposing blocker coming from the box, decide whether to protect wall or go up up up for offense.
Hustlehoff
-1st goes behind everyone
-2nd goes behind the correct people
-3rd call out penalties once it gets better
Starts
Rose
Härnääjä
force to the pivot line and split
Tui lyon
Happy shiny people!!!

lauantai 4. maaliskuuta 2017
Alkeiskurssi kevät 2017 1. kerta 4.3
Pukkarissa: käytännöt (vesipullot, loukkaantuminen take a knee), pelaajan lupaus
Tutustuminen: nimet läpi, onko muita urheiluharrastuksia / taustaa, mitä tekee derbyn ulkopuolella
Nimet kypäriin teipillä!
Lämppä ilman luistimia: toffee, hotdog
Venyttelyt 5min
Luistimet jalkaan
Perusjutut
Luisteluasento, derbystance (tässä muistaa sanoa selästä, napa selkärankaan)
Perusluistelu: potkut (takaviistoon)
Sticky skate, makkarat
Jarrutukset
Aurajarrutus
Kaatumiset
Double knee slide ja Knee tapsit
Tasapaino ja ketteryys
steppaukset radan reunalta toiselle, perus, shuffle
Pipoviesti (kierros ja pipo seuraavalle), 2-3 jonoa
Venyttelyt
Tiedotusasiat: Kellon aika 16-18
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)